Talvisota 70
Sataviisi kunnian päivää
|
Eversti Antero Svensson ojentaa alikersantti Simo Häyhälle tarkkuuskiväärin Kollaalla
17. helmikuuta 1940 SA-kuva |
|
|
|
|
||
|
|
||
|
|
||
|
|
||
|
|
||
|
|
||
|
|
||
|
|
Yli viisisataa
varmaa tapausta
Vuoden 1940 tammikuun lopulla laskettiin, että tarkka-ampuja Simo Häyhä oli ampunut komppanian
verran vihollisia Kollaalla. Tähän ei luettu mukaan Häyhän taistelujen aikana
kaatamia vihollisia. Korpraalista tehtiin alikersantti ja hänelle myönnettiin
vapaudenmitali.
Helmikuun alussa
ruotsalainen liikemies ja Suomen ystävä Eugen Johansson päätti lahjoittaa
SAKO:n valmistaman huippukiväärin kenraalimajuri Woldemar
Hägglundin IV armeijakunnan ansioituneimmalle tarkka-ampujalle.
Tieto lahjoituksesta eteni pitkin komentoportaita kunnes mies löydettiin. Simo
Häyhän tilillä oli 219 varmaa tapausta.
12. divisioonan
komentaja Lauri Tiainen oli sairastunut. Uusi komentaja, eversti Antero Svensson päätti sotilaspastori Antti J. Rantamaan kehotuksesta
luovuttaa kiväärin henkilökohtaisesti Häyhälle.
”Sillä olisi erinomainen
vaikutus mielialoihin”, Rantamaa sanoi. ”Etulinjassa taisteleville miehille on
tärkeä tietää, että esikunnassa arvostetaan heidän uhrauksiaan.”
”Olkoon niin”, Svensson
vastasi.
Pastori Rantamaa sai
tehtäväkseen ilmoittaa asiasta Häyhän komppanianpäällikölle Aarne
Juutilaiselle. ”Mainiota”, Marokon Kauhu totesi.
Simo Häyhä lähti divisioonan esikuntaan, jossa yöpyi, peseytyi ja ajoi partansa. Hän oli
ensimmäistä kertaa poissa etulinjasta.
Uutuuttaan hohtavassa
lumipuvussa Häyhä marssitettiin lauantaina helmikuun 17. päivänä seremoniaan
divisioonan esikunnan eteen. Pihalle oli järjestäytynyt esikunnan upseereita
eversti Antero Svenssonin johdolla.
Paikalla oli myös tiedotuskomppanian TK-mies. Kello oli 11.20, aurinko paistoi
pilvettömältä taivaalta.
”Tämä Ruotsista
lahjoitettu kunniakivääri annetaan alikersantti Simo Häyhälle tunnustuksena
hänen suurista ansioistaan ampujana ja aseenkäyttäjänä taisteluissa”, eversti
Svensson sanoi.
”Tätä kunniakivääriä on
pidettävä erikoisista ansioista annetun ansiomerkin veroisena. Alikersantti Häyhä!”
”Herra eversti!” Häyhä
vastasi ja otti asennon.
”Suomen armeijan ja
erityisesti 12. divisioonan puolesta luovutan teille tämän kiväärin sekä siihen
liittyvän kunniakirjan.”
Miehet kättelivät,
TK-mies otti valokuvia. Simo Häyhä siristeli silmiään kirkkaassa
auringonvalossa.
Häyhä lähti takaisin
linjoille uuden hopeakilvillä varustetun pystykorvansa kanssa.
Simo Häyhä haavoittui vakavasti torjuntataistelussa maaliskuun 6. päivänä eikä enää päässyt jatkosotaan. Hänen lopulliseksi saldokseen jäi yli 500 varmaa tapausta.
Lokakuinen päivä on muuttumassa sateiseksi. Olemme vuoden 1998 syksyllä sotakirjailija Onni Palasteen ja kuvaaja Pekka Kuparisen kanssa matkalla
Lieksaan Rukajärven suunnan taistelupaikoille. Päätämme pysähtyä Ruokolahdella.
Tarkka-ampujan kuulo on
mennyt. Vieraat saavat soittaa ovikelloa useita minuutteja. Naapuri kehottaa
jatkamaan rimputtelua, kyllä se kotona on. Sitten ovi aukeaa.
”Sisään, sisään.”
Talvisodan legenda
pyytää istumaan, hakee kuulolaitteensa piirongin päältä, asentaa sen korvaansa
ja istuu viereen.
Kävely ja kulku on
vaikeaa, hissittömässä talossa. Kodinhoitaja käy harvakseltaan pitämässä
paikkoja kunnossa. Mutta kerrostalon kolmannen kerroksen pienen yksiön suuresta
ikkunasta avautuu kaunis näköala Saimaalle. Selkää riittää kymmeneen
kilometriin asti.
Simo Häyhän tarkka näkö on tallessa
Onni Palaste ojentaa
matkassa olevan kiväärinsä Häyhälle. ”On se ihmeellistä, miten tämä pystykorva
vuosi vuodelta tulee yhä raskaammaksi”, Palaste sanoo.
93-vuotias Häyhä
nyökkää. Hän on viime vuosina ampunut ainoastaan ilmakiväärillä. Metsästys on
saanut jäädä.
Mutta mielikuvat ovat
tallessa, tulevat jopa uniin. Seinällä on valokuvia, niiden joukossa
syystalvinen kuva 1960-luvulta. UKK, Simo ja pystykorva, siis koira, ovat
hirvimetsällä. Vieressä ovat kunniakirjat ja sotamuistot.
Keskustelemme
nykypäivästä, sotatiedot kirjailija Petri Sarjanen on jo ottanut talteen. Häyhä
on avautunut, viime vuosiin saakka hän ei ole suostunut antamaan minkäänlaista
haastattelua.
Herrat veteraanit
ottavat pystykorvan mukaansa parvekkeelle, kuvaajan toivomuksesta.
Puristamme legendan
kättä ja jatkamme matkaa. Alkaa sataa. Kahden päivän kuluttua tulisi ensilumi.
Simo Häyhä kuoli huhtikuun 1. päivänä vuonna 2002 Haminassa.
Teksti: Robert Brantberg 2009
|
|
