|
|
Mannerheim Ylipäällikkö ja presidentti 1940−1951 |
Suomen marsalkka
Gustaf Mannerheim |
|
|
320 sivua Gummerus Kirjapaino
Oy Jyväskylä 2005 |
Carl Gustaf Emil Mannerheim (1867–1951) jatkoi talvisodan jälkeen Suomen armeijan ylipäällikkönä.
Euroopassa jatkui suursota, Neuvostoliitto painosti Suomea uusiin myönnytyksiin.
Jatkosotaan Suomi lähti Saksan rinnalla, koska muita vaihtoehtoja itsenäisyyden
säilyttämiseksi ei ollut.
Joukot hyökkäsivät vuonna 1941 Mannerheimin johdolla Pietarin porteille,
Syvärille, Petroskoihin, Rukajärvelle ja kauas Vienan korpeen. Pietaria ja
Muurmannin rataa Mannerheim ei kuitenkaan suostunut valtaamaan.
Kun kävi ilmeiseksi, että Saksa häviää sodan, Suomi päätti ryhtyä
rauhantunnusteluihin. Presidentti Risto
Ryti oli sitoutunut Saksaan ja hänet korvattiin vuoden 1944 kesällä
Mannerheimilla. Torjuntavoiton jälkeen Suomi solmi rauhan ja joutui ajamaan
saksalaiset joukot maasta sekä maksamaan raskaat sotakorvaukset.
Mannerheim vetäytyi Sveitsiin kirjoittamaan muistelmiaan. Tässä häntä
auttoivat Karjalan armeijan komentaja Erik Heinrichs
sekä tiedustelupäällikkö Aladàr Paasonen.
Mannerheim kuoli Sveitsissä vuoden 1951 alussa. Laajat kansanjoukot
saattoivat Suomen sotalipulla verhotun arkun marsalkan viimeiseen lepopaikkaan
Hietaniemen hautausmaalle.
Kirjailija Robert Brantberg tunnetaan kirjoistaan Gustaf Mannerheimista ja Adolf Ehrnroothista.
Hän on myös kirjoittanut elämäkerran jalkaväenkenraali Kaarlo Heiskasesta ja
korpikenraali Erkki
Raappanasta sekä lähes sata pienoiselämäkertaa sotakenraaleista, upseereista
ja sotilaista. Ylipäällikkö ja presidentti on
Brantbergin neliosaisen, yli tuhatsivuisen Mannerheim-sarjan itsenäinen
päätösosa sekä samalla tekijän kymmenes sota-aiheinen kirja.
Ensimmäinen luku
Mikkeli ja Helsinki, kesän
lopulla 1944
On neljäs sotakesä. Valot
palavat hieman rapistuneen kuninkaankartanon ikkunoissa myöhään lauantain
vastaisena yönä. Ylipäällikön joukot ovat juuri torjuneet puna-armeijan
suurhyökkäyksen, mutta Karjalan pääkaupunki Viipuri on menetetty. Nyt armeija
on saanut hiipuneen taistelutahtonsa takaisin uusien saksalaisten
panssariaseiden ansiosta. Taistelut jatkuvat vielä Ilomantsin korpimaisemissa,
muualla ei ole hätää. Ei enää.
Sairilan kartanossa on edellisenä iltana ollut kiireitä. Presidentti ja
oikeistolaista työväenliikettä edustava rahaministeri olivat saapuvat
lentokoneella päämajaan salaiseen kokoukseen, koska Kreml oli jälleen ilmoittanut
olevansa valmis neuvottelemaan rauhasta. Venäläiset eivät enää vaadi ehdotonta
antautumista. Sotaministeri
oli saapunut paikalle jo aikaisemmin.
– On toimittava nopeasti, presidentti oli sanonut. – Ennen kuin tilaisuus
luisuu käsistä. Kansallinen yhtenäisyys voidaan palauttaa, jos ylipäällikkö
suostuu valtionpäämieheksi.
Maassa oli voimakas rauhanoppositio, joka vaati sodan lopettamista. Vieraat
olivat pyytäneet ylipäällikköä valtionhoitajaksi. Istuva presidentti oli
uhrattava, koska hän on henkilökohtaisesti luvannut Saksalle, ettei Suomi tee
erillisrauhaa Venäjän kanssa. Lupaus oli ollut valtakunnankanslerin ehto Saksan
ase- ja viljatoimituksille. Suomi oli aina kunnioittanut sopimuksia.
Marsalkka oli suostunut sillä ehdolla, että eduskunta hyväksyy valinnan
ilman varauksia. – Presidentin on oltava valmis eroamaan ja hänen on selvästi
ilmoitettava aikomuksensa.
– Olen valmis luovuttamaan paikkani, presidentti oli sanonut. – Jos
marsalkka lupaa ottaa tehtävän vastaan, voin ilmoittaa erostani jo huomenna.
Rahaministeri oli taannut eduskunnan tuen. Oli tehty Gentlemen’s
agreement, herrasmiessopimus.
Sotaministeri oli jäänyt päämajaan, muut vieraat olivat lentäneet takaisin
maan pääkaupunkiin. Ilta oli ollut kaunis ja rahaministeri oli ihastellut
järvien kirkkautta. Samalla hän oli tullut miettineeksi, miten turvattomia he
presidentin kanssa juuri silloin olivat. Maa oli sodassa ylivoimaista
vihollista vastaan, lentokone oli pieni ja hävittäjäsuojaa ei ollut. Suomen
presidentti lienee ollut ainoa sotaa käyvän maan valtionpäämies, joka suostui
ottamaan sellaisen riskin.
Yö on lämmin ja hiljainen. Huoneessa leijuu sikarinsavua sekä kakluunissa palavien koivuhalkojen
tuoksua. Ikääntyneen ylipäällikön seurassa istuu sotaministeri, vanha ja
väsynyt metsäpatruuna, joka sodassa on menettänyt kaksi poikaansa. Molemmat
miehet olivat nähneet paljon ja nousseet korkeaan asemaan. Nyt he tutkivat
tasavallan perustuslakia, jonka sotaministeri on marsalkan pyynnöstä tuonut
mukanaan pääkaupungista. Ylipäällikkö haluaa varmistua edellisenä iltana
sovitun ratkaisun laillisuudesta.
Kansakuntaa repineen sisällissodan jälkeen hänet oli valittu
valtionhoitajaksi Ruotsin vanhan hallitusmuodon mukaan. Se oli yli
neljännesvuosisata sitten. Mutta hänen itse vahvistamansa itsenäisen Suomen
hallitusmuoto ei anna mahdollisuutta samaan ratkaisuun. Miehet tulevat siihen
tulokseen, ettei perustuslain mukaan ole mahdollista asettaa valtionhoitajaa.
He pohtivat myös pääministerikysymystä, koska maahan oli saatava
rauhanhallitus. He olisivat halunneet tehtävään työväestöä edustavan
rahaministerin, mutta tämä oli kieltäytynyt, useaan kertaan. Myöskään
metsäpatruuna ei siihen tehtävään suostu, vaikka monet olivat pyytäneet. – En
minä uskalla, patruuna sanoo ylipäällikölle. – Tehtäviä on paljon ja kuten
tiedät, olen sairas mies.
– Mutta jatkat sotaministerinä?
– Jos minun on pakko.
– Ei ole muita. On pakko, isänmaan puolesta. Mutta kenestä teemme uuden
pääministerin?
Kaunis sää jatku läpi yön. Aikaisin seuraavana aamuna vaakunakilvillä varustettu musta auto hakee
presidentin kansliapäällikön tämän kesähuvilalta presidentin virka-asunnolle
Tamminiemeen. Presidentti ojentaa eroanomuksensa kansliapäällikölleen. –
Voisitko nimikirjoituksellasi varmentaa tämän asiakirjan.
Kansliapäällikkö lukee paperin. Presidentti viittaa sotilas- ja
siviilihallinnon yhdistämisen tarpeellisuuteen. Hän sanoo myös terveytensä
heikentyneen. – Oletko harkinnut asiaa loppuun asti? kansliapäällikkö rohkenee
kysyä.
– Vakuutan sinulle, että tämä on perusteellisen harkinnan tulos. Muuta
mahdollisuutta ei ole.
– No, siinä tapauksessa.
Kansliapäällikkö istahtaa kirjoituspöydän ääreen, ottaa presidentin
ojentaman hopeisen mustekynän ja varmentaa allekirjoituksen. Pöytä on
puhdistettu marsalkkaa varten.
Maanantaina ylipäällikkö tilaa Mikkelistä puhelun pääministerille ja ilmoittaa, että hän suostuu vain
presidentiksi, ei siis valtionhoitajaksi. Marsalkka sanoo myös, että
virkakauden pituutta ei saa rajoittaa, vaikka hän aikoikin vetäytyä tehtävästä
heti, kun on johtanut Suomen irti sodasta. – Jos minut valtiaan
valtionpäämieheksi, teidän on myös luotettava siihen, että minulla on kylliksi
arvostelukykyä vetäytyä syrjään soveliaalla hetkellä.
Hallituksessa käydään kiivas keskustelu, jossa myös presidentin
eroilmoitusta. Muuan ministeri sanoo, että marsalkan valinta valtionhoitajaksi
olisi monarkistinen ratkaisu. Toinen ministeri vastustaa presidentin eroa.
– Jos haluatte jo eronneen presidentin jatkavan, hänet on valittava
tehtäväänsä uudestaan, pääministeri huomauttaa.
Lopulta hallitus hyväksyy marsalkan ehdot ja antaa eduskunnalle esityksen
laiksi, joka siirtää presidentin tehtävät Suomen marsalkalle. Esitykseen sisällytetään
myös pykälä, jonka mukaan presidentillä on oikeus siirtää asioita pääministerin
hoidettaviksi.
Illalla ylipäällikkö tekee lähtöä Helsinkiin, päämajoitusmestari
jää hoitamaan operatiivisia asioita. Päivä on päärintamilla ollut rauhallinen.
Mutta Ilomantsissa tilanne on epäselvä, yhtymää komentavalla korpikenraalilla
on vaikeuksia kaikissa suunnissa. Marsalkka on huolissaan.
– Voisimmehan lähettää Kannakselta pari rykmenttiä, päämajoitusmestari
esittää. – Vaikka kenraali
Pajarin divisioonasta. Eversti Halsti olisi
kovin innokas...
– Kenraali jättää ystävällisesti Kannaksen joukot rauhaan, marsalkka
ärähtää. – Niitä ei siirretä ilman minun lupaani mihinkään.
Päämajoitusmestari sadattelee mielessään, ehdotus oli väärä. Mutta hän
päättää rauhoittaa marsalkkaa. – Ei hätä kuitenkaan ole tämän näköinen, hän
hymyilee. – Raappana tietää mitä tekee.
– Aina on tiennyt!
Marsalkka nousee adjutantteineen salonkivaunuunsa, saa eteensä konjakin ja
sytyttää mietteliäänä La Planta -sikarin. Hänestä tulisi Suomen nuoren
tasavallan kuudes presidentti, ja se olisi raskas tehtävä. Sitten hän hymähtää.
Muuan itämainen nainen oli Venäjän vallankumouksen aikana Odessassa ennustanut
hänelle kaiken. Voiton sisällissodassa, neuvottelut Lontoossa, Pariisissa ja
Varsovassa, vuosia myöhemmin hyvin korkeaa asemaa.
Nyt ennustus oli toteutumassa. Viimeistä piirtoa myöten. Mutta mitä sen
jälkeen?
Suomen pääkaupungissa Helsingissä asiat etenevät nopeasti. Tiistaina elokuun 1. päivänä eduskunnalle
annetaan hallituksen poikkeuslakiesitys presidentin tehtävien siirrosta
marsalkalle. Samana päivänä esitys saapuu eduskuntaan, joka perjantaina
lopullisesti hyväksyy sen. Presidentin tehtäviä hoitava pääministeri vahvistaa
lain saman tien. Uusi valtionpäämies asetetaan eduskunnan täysistunnossa heti
virkaansa.
Marsalkka saapuu Arkadianmäelle mustassa loistoautossaan. Tilaisuus
on sotilaallinen. Kansanedustajat ja diplomaatit ovat arkipuvuissa, sotilaat
kenttäharmaissa. Suomen valkoisen kaartin univormuun pukeutunut ylipäällikkö
saapuu istuntosaliin hitain askelin. Vasemmassa kädessään hän kantaa marsalkan
sauvaa. Oikea käsi on varattu muihin tehtäviin. Hän pysähtyy vakavana
eduskunnan puhemiehen eteen. Puhemies lukee ääneen eduskunnan päätöksen.
Marsalkka asettaa monokkelin silmäänsä. Hän ottaa taskustaan
presidentinvalan tekstin ja antaa juhlallisen vakuutuksensa, suomeksi ja
ruotsiksi. Lopuksi hän jää seisomaan asentoon.
– Voisiko herra tasavallan presidentti tervehtiä kansanedustajia
henkilökohtaisesti? puhemies kysyy.
Marsalkka suostuu sairauden vaivaamista käsistään huolimatta. Ensimmäisenä
tuore presidentti kättelee puhemiestä. Kierroksesta tulee vaikuttava.
Eduskuntatalon eteen on kokoontunut hiljainen kansanjoukko, vanhoja miehiä,
naisia ja lapsia. Nuoret miehet ovat rintamalla. Kun ihmiset näkevät
presidentin astuvan ulos rakennuksesta, he puhkeavat suosionosoituksiin.
Presidentti horjahtaa laskeutuessaan leveitä ja korkeita portaita, mutta kokoaa
voimansa ja kävelee alas. Hän tarkastaa kenttäharmaan kunniakomppanian, jolla
on kiväärit olalla. Eräs kivääri on väärässä kulmassa, mutta ylipäällikkö ei
katso aiheelliseksi huomauttaa asiasta.
Marsalkka nousee presidentin vika-autoon. Kotonaan Kaivopuistossa marsalkka
harmikseen huomaa tehneensä erehdyksen. Hänen lakkinsa reunaväri oli väärä.
Virallisesti Suomi ilmoittaa, että ylipäällikön ja presidentin tehtävien
yhdistäminen merkitsee sotaponnistusten tehostamista. Saksalaiset vaistoavat
kuitenkin ikävyyksiä.
Moskovan entisen lähettilään vaimo on jo ennen sotaa kuollut. Sodan aikana hän on lisäksi menettänyt molemmat
poikansa, aivan kuten sotaministeri. Perheessä on uusi vaimo ja kaksi tytärtä
edellisestä avioliitosta. Väitetään, että äkkipikaisella valtiomiehellä ei
lainkaan olisi sydäntä. Mutta eläkkeellä oleva mies lähettää presidentille
lämpimän kirjeen:
“Korkeasti kunnioitettu Veli,
Sinun muihin raskaisiin velvollisuuksiin lisätään nyt valtava taakka.
Tunnen myötätuntoa Sinua kohtaan henkilökohtaisesti. Mutta maan parasta
ajatellen en voi peittää tyytyväisyyttäni asioiden käänteen johdosta.
Toivotan Sinulle sydämestäni kaikkea mahdollista menestystä.
Onnitella Sinua en halua.
Kunpa Sinun johdollasi onnistuttaisiin saamaan maa irrotetuksi sodasta,
vaikkapa niillä kovilla ehdoilla, jotka nyt ovat meille tarjolla, ja
pelastetuksi se mitä on pelastettavissa, ennen kuin venäläiset – jo suurvallan
arvovaltansakin takia – pitävät välttämättömänä meidän murskaamisemme.”
Tuore presidentti nimittää eduskunnan puhemiehen ehdotuksesta uudeksi pääministeriksi
työnantajaliiton toimitusjohtajan, entisen ulkoministerin, joka hänkin
aikaisemmin oli toiminut lähettiläänä Moskovassa. Miehen, joka oli toiminut
asianajajana jo tsaarin Pietarissa, miehen, joka puhui sujuvaa venäjää. Miehen,
joka oli neljätoista vuotta presidenttiä nuorempi. Mikä siinä iässä on
suhteellisen paljon.
Mies oli suostunut, kun presidentti pyytämällä oli pyytänyt. Presidentti
oli käyttänyt tuttua kaavaa. – Isänmaan puolesta.
Ensimmäinen valtioneuvoston istunto antaa sotaisan vaikutelman. Presidentti
on univormussa, kuten myös sotaministeri. Kenttäharmaassa. Kaikki istuvat selkä
suorana.
Heidän on tehtävä päätöksiä sodasta ja rauhasta. Juuri nyt, koska myöhemmin
saattaa olla liian myöhäistä.
Sotaa on lyhyttä välirauhaa lukuun ottamatta kestänyt lähes viisi vuotta.
Moni on väsynyt. Aivan liian moni on kaatunut. Mutta Suomi on edelleen
itsenäinen tasavalta.
Teksti: Robert Brantberg 2006, 2009