Etusivu

Mannerheim

Pienoiselämäkerrat

Henkilökuvat

Pokkarit

CV

Sanottua

Romaanit

Elämäkerrat

Sota ja vakoilu

Yrityshistoriikit

Äänikirjat

Talvisota

Sivukartta

 

Jarl Lundqvist

Robert Brantberg

Sotakenraalit

21 suomalaisen sotakenraalin elämäntarina.

288 sivua ja kuvaliite

Revontuli 1998

Pokkari 2008

Robert Brantberg:
Sotakenraalit

Puolustusvoimien komentaja Jarl Frithiof Lundqvist (1896−1965)

Sotamuseo 1946

 

Kenraaliluutnantti Jarl Lundqvist

Ilmavoimien sotakomentaja

Kesäkuun 23. päivänä vuonna 1944 kello 00.20 ilmavoimien komentaja, kenraali Jarl Lundqvist soittaa Aunuksen ryhmän komentajalle, kenraali Paavo Talvelalle toistuvien avunpyyntöjen johdosta.

– Kaikki pommittajat ovat jo muilla lennoilla, mutta katsotaan, mitä voidaan tehdä, Lundqvist sanoo.

Talvela on pyytänyt apua, koska puna-armeijan maihinnousu on uhkaamassa suomalaisten sivustaa Laatokalla.

Kello 5.30 venäläinen 20. merijalkaväkiprikaati aloittaakin savun suojassa maihinnousun Tuulosjoen suulla. Kahden tunnin kuluttua puna-armeija katkaisee Laatokan ranta- ja rautatien.

Lundqvistin apu saapuu paikalle liian myöhään.

Pieni maa ja pienet ilmavoimat.

 

Puna-armeija jatkaa kiivasta suurhyökkäystään Suomea vastaan kesäkuun 23. päivänä vuonna 1944. Karjalan kannaksella taistellaan Viipurista. Aunuksessa on juuri jouduttu luopumaan Syväristä.

Edellisenä iltana kello 22.50 Laatokalla oli havaittu neljäkymmentä alusta, joukossa neljä tykkivenettä ja kuusi suurta höyrylaivaa, matkalla pohjoiseen. Kyseessä on ilmeisesti puna-armeijan maihinnousu suomalaisten sivustaan.

Aunuksen ryhmän komentaja, kenraaliluutnantti Paavo Talvela tarvitsee ilmatukea. Maihinnousu on pysäytettävä hinnalla millä hyvänsä. Mutta lentokoneita tarvitaan myös Karjalankannaksella.

Venäläiset saavat jalansijan suomalaisten sivustaan Laatokalla, tilanne muuttuu uhkaavaksi.

 

Lundqvist lähettää paikalle 28 lentokonetta, jotka onnistuvat upottamaan kolme alusta ja sytyttämään neljä laivaa tuleen. Yksi suomalaiskone ammutaan alas ja kaksi muuta vaurioituu. Lentäjät näkevät kauempana Laatokalla "valtavan laivaston", mutta Lundqvist joutuu lopettamaan lennot, kaikkia koneita tarvitaan Viipurin suunnalla.

Laatokalta nousee maihin vielä pari punadivisioonaa, sillanpäätä ei enää saada takaisin. Lähipäivien aikana Talvela pyytää toistuvasti hävittäjäapua, jota ei tule.

– Vihollinen lentää sadan koneen parvissa, me taistelemme niitä vastaan kuuden koneen muodostelmissa, Lundqvist kuvailee Talvelalle kriittistä tilannetta Karjalankannaksella kesäkuun 29. päivänä. – Kärsin joukkojen mukana, mutta minun on pakko keskittää voimat.

Talvela joutuu vetäytymään U-linjalle vanhan Suomen puolelle, jossa venäläinen lopulta pysäytetään.

 

Jarl Frithiof Lundqvist syntyi Helsingissä elokuun 15. päivänä vuonna 1896. Hänen vanhempansa olivat pankinjohtaja August Lundqvist ja Ingeborg o.s. Nielsen. Jarl kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin ruotsalaisesta normaalilyseosta vuonna 1914.

Saman vuoden kesäkuun 28. päivänä bosnialainen opiskelija Gavrilo Princip ampui Sarajevossa Itävalta-Unkarin kruununperillisen Frans Ferdinandin ja tämän puolison, jonka seurauksena maa julisti Serbialle sodan heinäkuun 28. päivänä. Venäjä liittyi sotaan elokuun 1. päivänä. Ensimmäinen maailmansota oli syttynyt.

 Pitkänhuiskea Lundqvist kirjoittautui syksyllä Helsingin Aleksanterin-yliopiston filosofis-historialliseen tiedekuntaan. Mutta opiskelut saivat jäädä. Lundqvist lähti, kuten monet muut opiskelijat, sotilaskoulutukseen Saksaan. Hän liittyi Preussin jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan syyskuun 17. päivänä vuonna 1915. Maaliskuun 17. päivänä seuraavana vuonna hän siirtyi tykistöön.

Lundqvist osallistui Misse-joen, Riianlahden, Ekkau-Kekkaun ja Aa-joen taisteluihin. Hänet ylennettiin Hilfsgruppenführeriksi vuoden 1916 tammikuussa ja Gruppenführeriksi saman vuoden lokakuussa. Vuonna 1917 hän osallistui sotakoulun A-kurssille Libaussa, nykyisessä Liepajassa.

 

Lundqvist ylennettiin yliluutnantiksi, käytännössä kapteeniksi, helmikuun 11. päivänä vuonna 1918. Hän saapui Vaasaan 25. päivänä helmikuuta, keskelle kansalaissodaksi muuttunutta vapaussotaa.

Aluksi Lundqvist nimitettiin jääkäritykistön adjutantiksi ja maaliskuun 21. päivästä lukien jääkäritykistön 1. patterin päälliköksi.

Lundqvist osallistui Messukylän ja Tampereen taisteluihin, jonka jälkeen hän toimi jääkäritykistöprikaatin esikuntapäällikkönä. Hän osallistui myös Viipurin taisteluihin.

 

Sisällissodan jälkeen vuonna 1918 Lundqvist nimitettiin tykistökoulun upseerikokelaspatterin päälliköksi ja jo samana vuonna kenttätykistörykmentti 1:n ensimmäisen patteriston komentajaksi.

Vuonna 1920 Lundqvist kävi tykistön ampumakoulun ja ylennettiin majuriksi. Vuosina 1920−921 hän opiskeli Ecole militaire de l'artillerie de Fontainebleussa Ranskassa.

Vuosina 1921−1922 Lundqvist toimi kenttätykistön aliupseerikoulun johtajana sekä vuosina 1923−1924 jääkäritykistörykmentin ja kenttätykistön ampumakoulun johtajana.

Vuonna 1923 majuri Lundqvist meni naimisiin Hildur Emilia Wileniuksen kanssa. Heille syntyi Jarl-poika vuonna 1927.

Lundqvist nimitettiin kenttätykistörykmentti 3:n komentajaksi vuonna 1924. Seuraavana vuonna hänet ylennettiin everstiluutnantiksi.

Vuonna 1928 Lundqvist opiskeli Ranskassa tykistötaktiikkaa Centre d'études tactiques d'artillerie de Mezissä. Samana vuonna hänet ylennettiin everstiksi. Hän kävi Ranskan sotakorkeakoulun vuosina 1928−1930.

Hän hoiti myös 3. divisioonan komentajan tehtäviä vuonna 1925 ja Jääkäriprikaatin komentajan tehtäviä vuosina 1930−1931.

 

Lundqvist nimitettiin ilmavoimien komentajaksi sangen värikkäiden vaiheiden jälkeen vuonna 1932. Komentajana oli vuodesta 1926 toiminut jääkärieversti Väinö Vuori. Vuonna 1931 Gustaf Mannerheimin johtama puolustusneuvosto asetti toimikunnan yleisesikunnan päällikön Lennart Oeschin johdolla tutkimaan ilmavoimien tilaa ja erityisesti sotavalmiutta.

Tilaustyön lopputulos oli selvä. Yleisesikunta ja ilmavoimien esikunta olivat ilmiriidassa ja toimikuntaan ei nimitetty ilmavoimien esikunnan edustajaa. Oeschin toimikunnan mietintö valmistui vuonna 1932. Ilmavoimien johdon väitettiin suorin sanoin epäonnistuneen. Vuorta syytettiin epäpätevyydestä ja Vuori sai mennä, tykistöön.

Ilmavoimien piiristä ei löytynyt sopivaa komentajaehdokasta. Katse suuntautui kenttätykistörykmentti 3:n komentajaan, eversti Jarl Lundqvistiin, jota pidettiin etenkin teknisiin kysymyksiin hyvin perehtyneenä upseerina.

 

Ilmavoimissa koettiin kiusallisena, että uusi komentaja oli jälleen valittu ilmavoimien ulkopuolelta, neljännen kerran peräkkäin. Mutta muualtakin kuului murinaa.

Kenraali Paavo Talvelan mukaan marsalkka Mannerheim oli pahoitellut sitä, ettei Talvela itse suostunut marsalkan pyynnöstä "lentovoimien päälliköksi".

– Hän sanoi Lundqvististä, että vaikka hän on tavallaan hyvä, ei hänessä ole sitä päällekäyvää ja innostavaa otetta, joka luo oikean sotilaallisen hengen joukkoon, Talvela kirjoitti.

Lundqvist opiskeli ilmasotaa Ecole d'aviation d'Avordissa vuonna 1934. Kenraalimajuriksi hänet ylennettiin vuonna 1936.

 

Suomen ilmavoimat eli voimakkaan muutoksen kautta 1930-luvulla. Vuosikymmenen alussa luovuttiin alusta lähtien vallalla olleesta vesilentokonepolitiikasta. Neuvostoliittoa pidettiin päävihollisena. Ajatuksena oli, että hyökkäämällä Neuvostoliiton tukikohtiin estettäisiin neuvostokoneiden hyökkäykset Suomeen.

Espanjan sisällissodan aikana vuosikymmenen lopulla huomattiin hävittäjien merkitys torjunnassa, ilmatilan puolustuksessa. Eversti Lundqvist oli ollut ajamassa offensiivista, hyökkäykseen perustuvaa, ilma-asetta. Häntä syytettiin siitä, että hän oli kuunnellut liiaksi ulkomaisten sotilasasiamiesten mielipiteitä. Suurvalloille hyökkäys oli luonnollinen toimintatapa, mutta välttämättä ei pienille maille.

1930-luku oli myös taistelua niukoista määrärahoista. Eversti Lundqvist joutui huomauttamaan vuoden 1933 tammikuussa sotaväen päällikkö Aarne Sihvolle siitä etumatkasta, jonka merivoimat oli taitavan propagandan ja valmistelutyön tuloksena kehityksessään ilmavoimiin verrattuna saavuttanut.

 

Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen marraskuun 30. päivänä vuonna 1939. Talvisota oli alkanut.

Lundqvistin lentojoukoilla oli sodan alkaessa käytössään 114 sotakelpoista lentokonetta, joista 75 voitiin sanoa ajanmukaiseksi. Ilmatorjuntajoukolla oli 122 ilmatorjuntatykkiä.

Joulukuussa Suomea pommitettiin hajanaisesti. Vuoden 1940 tammikuussa Neuvostoliitto aloitti rajut pommitukset erityisesti satamia ja rautatieyhteyksiä vastaan. Helmikuussa pommitukset jatkuivat rintamalla ja sen selustassa olevia kaupunkeja, rautatiesolmuja ja satamia vastaan. Maaliskuussa Neuvostoliitto keskitti pommituksensa Viipurinlahden suunnalle.

Talvisodan aikana Suomeen pudotettiin lähes satatuhatta pommia. Kotialueella sai surmansa 956 ja haavoittui 1 856 henkilöä.

 

Legendaarisin Lundqvistin laivueista oli kiistämättä eversti Gustaf Magnussonin hävittäjälaivue 24, jolla vuoden 1939 syksyllä oli niin vähän polttoainetta, ettei loppuvuoden kuukausiksi ollut enää jäljellä kuin rippeet. Lokakuu 10. päivänä Magnussonin Fokker -laivue laivue siirtyi Utista Immolaan.

Venäläiset pommittivat kenttää jo 1. päivänä joulukuuta. Magnussonin Fokkerit pudottivat yhdeksästä Tupolev SB -koneesta kolme ja vaurioittivat useita muita.

Lundqvist menetti sodan aikana kuusikymmentäyksi lentokonetta. Toisaalta suomalaisten tilille tuli 747 varmaa ja lisäksi melkoinen määrä todennäköisiä pudotuksia.

Talvisodan aikana Suomi sai ulkomailta sataneljä uutta konetta, pääasiassa hävittäjää.

Moskovassa allekirjoitettiin maaliskuun 12. päivänä rauhansopimus, jonka mukaan sotatoimet lakkasivat seuraavana päivänä kello 11.

 

Talvisodan jälkeen Lundqvist jatkoi ilmavoimien komentajana ja hänet ylennettiin kenraaliluutnantiksi vuonna 1941.

Kesäkuun 25. päivänä vuonna 1941 Neuvostoliitto pommitti Suomea, joka katsoi jälleen olevansa sodassa.

Jatkosodan aikana Gustaf Magnussonin hävittäjälaivue 24:llä oli uudet ja nopeammat Brewster-hävittäjät, jotka heti sodan ensimmäisenä päivänä pudottivat kymmenen konetta ilman omia tappioita. Kesä-heinäkuun vaihteessa laivue määrättiin suojaamaan sekä kenraali Erik Heinrichsin Karjalan armeijan hyökkäysryhmitystä Laatokan koillispuolella että kenraalimajuri Taavetti Laatikaisen toisen armeijakunnan ryhmitystä Karjalankannaksella. Laivue siirtyi Rantasalmelle.

Heinäkuun 9. päivän aamuyönä Gustaf Magnussonin johtama Brewster-hävittäjäosasto onnistui yllättämään Simpelettä pommittamaan menossa olevan viiden Tupolev SB -pommikoneen ja viidentoista hävittäjän sekamuodostelman jo vihollispuolella. Ilmataistelussa vihollinen menetti yhdeksän hävittäjää. Kaikki suomalaiskoneet palasivat tukikohtaansa ja vain muutamassa koneessa oli luodinreikiä.

Punalentäjät rauhoittuivat tempauksen seurauksena huomattavasti.

 

Kenraali Erik Heinrichs hyökkäsi Laatokan Karjalaan heinäkuun 10. päivänä. Brewster-laivue määrättiin suojaamaan hyökkäystä. Tehtävä jäi lähinnä muodolliseksi. Vain pari pientä ilmataistelua käytiin ja ne päättyivät suomalaisten voittoon. Suomalaisilla oli täydellinen ilmaherruus.

Brewsterit siirtyivät Karjalankannakselle tukemaan Taavetti Laatikaista, joka heinäkuun viimeisenä päivänä lähti hyökkäykseen. Seuraavana päivänä alkoi ilmataistelujen sarja, jossa suomalaiset olivat niskan päällä. Tuli voittoa voiton perään.

Mutta Aunuksessa muristiin jälleen. Kiivasluontoinen kenraalimajuri Paavo Talvela, joka komensi Karjalan armeijan kuudetta armeijakuntaa, nimitti keskustelussaan Heinrichsin kanssa 29. päivänä heinäkuuta ilmavoimien toimintaa skandaaliksi.

– Sanoin, että kenraali Lundqvistin pitäisi oikeastaan joutua sotaoikeuteen, Talvela kirjoitti. – Meidän kallista ihmismateriaaliamme ja polttoainettamme käytetään aivan järjettömiin tarkoituksiin, joista ei ole mitään hyötyä rintamatoiminnalle. Tiedot tulevat tänne aina perin myöhään, ja saamme sitä paitsi tietoja, joilla ei ole mitään arvoa meille.

Talvelan mielestä syy heikkoon yhteistoimintaan oli se, ettei hänelle itselleen oltu alistettu ilmavoimia.

– Olen samaa mieltä, Lundqvist sanoi elokuun 8. päivänä henkilökohtaisesti Talvelalle.

Seuraavana päivänä Lundqvist ilmoitti Talvelalle, että hänelle alistetaan lentolaivue hyökkäystä varten. Talvela oli tyytyväinen.

 

Suomen ilmavoimat menetti etenemisvaiheessa kahdeksankymmentä lentokonetta. Uudishankinnoilla täydennettiin ja ajanmukaistettiin konekantaa. Vuoden 1944 keväällä Suomella oli 218 taistelukonetta. Sekin oli aivan liian vähän vuoden 1944 kesäkuussa.

Suomea pommitettiin rajusti kolme kertaa jatkosodan aikana, ensimmäisen kerran sodan alkaessa, toisen kerran ns. rauhanoffensiivin aikana helmikuussa vuonna 1944 ja kolmannen kerran kesäkuussa 1944 joukkojen siirtojen ja siviiliväestön evakuointikuljetusten yhteydessä.

Neuvostoliitto pommitti Suomen kotialuetta ja vallattua aluetta 844 paikkakunnalla. Ilmahyökkäyksiä oli 2 581. Yhteensä 939 henkilöä kuoli ja 2 700 loukkaantui. Lähes neljätuhatta rakennusta tuhoutui tai vaurioitui.

Lundqvistin lentojoukot pudottivat 1 567 ja ilmatorjuntajoukot 1 107 lentokonetta. Suomalaisten lentokonetappiot olivat poistoineen 536 konetta.

 

Lundqvist oli komennettuna Saksaan vuonna 1943. Hän suhtautui varsin kriittisesti saksalaisiin ja häntä pidettiin voimakkaasti länsivaltoihin suuntautuvana. Keväällä vuonna 1944 Lundqvist sanoi Ruotsin silloiselle sotilasasiamiehelle, eversti Carlos Adlercreutzille, että Suomessa oli viimein alettu ymmärtämään jotain maan sotilaspoliittisesta tilanteesta.

– Tosin ei ole montakaan, joilla on edellytyksiä ymmärtää tilannetta, Lundqvist sanoi. Ymmärtäjiin kuuluivat Lundqvistin mukaan kenraalit Antero Svensson ja mahdollisesti Armas-Eino Martola, mutta ei yleisesikunnan päällikkö Erik Heinrichs.

Vuonna 1943 Lundqvist erosi ensimmäisestä vaimostaan ja meni seuraavana vuonna naimisiin May Helena Helanderin, ent. Eklundin kanssa. Heille syntyi lapset Marja 1945 ja Per 1946.

Suomi pysäytti vuoden 1944 kesällä puna-armeijan etenemisen kaikkialla ja vaihtoi poliittista johtoa. Edellytykset rauhalle olivat olemassa. Sotatoimet lakkasivat 4.−5. päivänä syyskuuta.

 

Lundqvist jatkoi ilmavoimien komentajana vuoteen 1945, jolloin hänet nimitettiin puolustusvoimain vt. komentajaksi. Länsimielisen Lundqvistin nimityksen taustalla oli muun muassa se, että hän oli suhtautunut kielteisesti saksalaisiin, jonka perusteella hän ei ollut persona non grata, ei toivottu henkilö, valvontakomission silmissä.

Lundqvist joutui kuitenkin eroamaan vakinaisesta palveluksesta melkoisen hälyn saattamana vuonna 1946. Syynä oli kotimainen luottamuspula.

Lundqvist oli alkutalvella vuonna 1946 erottanut joukon upseereita. Näiden joukossa olivat tunnettu hakkapeliitta, kenraalimajuri Aaro Pajari ja Karjalankannaksen 15. divisioonan komentaja, kenraalimajuri Niilo Hersalo. Lundqvist oli kuitenkin "unohtanut" kysyä tasavallan presidenttinä ja ylipäällikkönä tuolloin toimineelta marsalkka Gustaf Mannerheimiltä lupaa.

 

Lundqvist sai Mannerheimiltä kenraali Heinrichsin laatiman hyytävän pirullisen kirjeen.

– Ette ole tarpeeksi huomioineet, että upseerien vapauttaminen vakinaisesta palveluksesta on asia, joka kuuluu ylipäällikölle, Heinrichs kirjoitti. – Kenraaliluutnantti voi tällä menettelyllään siis aiheuttaa senkin seurauksen, että presidentti-ylipäällikkö ratkaisee asian toisin kuin aloitteenne edellyttää.

Lundqvist katsoi ajautuneensa luottamuskriisiin valtiojohdon kanssa, vaikka Mannerheim jo oli ehtinyt erotakin. Lundqvist pyysi ja sai eron vakinaisesta palveluksesta. Hänen seuraajakseen puolustusvoimain komentajaksi nimitettiin kenraaliluutnantti Aarne Sihvo, jääkäri hänkin.

Vuosina 1949−1951 Lundqvist toimi Oy J.F. Lundqvist Ab:n toimitusjohtajana ja vuodesta 1951 Pika-Asuste Oy:n toimitusjohtajana.

Kenraaliluutnantti Jarl Lundqvist kuoli 23. päivänä syyskuuta 1965 ja hänet on haudattu Helsingin vanhalle hautausmaalle.

Luutnantti Sarvannon maailmanennätys

Vuoden 1940 loppiaisena luutnantti Jorma Sarvanto teki ainutlaatuisen, maailmanlaajuista kohua herättäneen maailmanennätyksen. Hän ampui Fokker D.XXI FR-97 hävittäjällään alas Utin eteläpuolella kuusi Kuopiota pommittamaan lähetettyä Iljušin DB-3 pommituskonetta − neljässä minuutissa.

Se oli onnekas maailmanennätys.

Pommikoneiden polttoainetankit olivat vaarallisen vajaat ja niissä ei ollut kumisuojausta. Kaasuuntunut bensiini sai säiliöt herkästi räjähtämään. Vihollishävittäjiä ei ollut paikalla. Sarvannon ampumataito, kuten muidenkin Fokker-lentäjien, oli hyvä. Lopputulos oli kuusi pudotusta, lainkaan vähättelemättä.

 

Suomi oli sotamaineensa huipulla, sotakirjeenvaihtajat olivat valppaana. Talvisodan ihme oli edellisenä päivänä koettu Raatteen tiellä, jossa eversti Hjalmar Siilasvuo tuhosi neljänkymmenen asteen pakkasessa puna-armeijan 44. divisioonan. Tieto suomalaisten urotöistä levisi maailmalle.

– Se oli Suomen ampumista maailmankartalle, eversti Gustaf Magnusson totesi.

Ne eivät kuitenkaan olleet luutnantti Sarvannon ensimmäiset pudotukset. Joulun aatonaattona hän oli pudottanut kaksi Tupolev SB -konetta. Loppiaisen jälkeen tammikuun 17. päivänä Sarvanto pudotti Seuraavan SB:nsä. DB-3 koneen hän pudotti 3.2, 15.2 ja 18.3. Hän oli helmikuun 19. päivänä muiden mukana pudottamassa yhtä SB-konetta ja kaksi päivää myöhemmin yhtä DB-3 -konetta.

Pudotusmatematiikan mukaan Sarvanto saavutti talvisodan aikana 12 ja 5/6 voittoa. Se puolestaan oli Suomen ennätys.

 

Teksi: Robert Brantberg 1997, 2009

Sivun alkuun

 

Etusivu

Mannerheim

Pienoiselämäkerrat

Henkilökuvat

Pokkarit

CV

Sanottua

Romaanit

Elämäkerrat

Sota ja vakoilu

Yrityshistoriikit

Äänikirjat

Talvisota

Sivukartta