Etusivu

Mannerheim

Pienoiselämäkerrat

Henkilökuvat

Pokkarit

CV

Talvisota

Romaanit

Elämäkerrat

Sota ja vakoilu

Yrityshistoriikit

Äänikirjat

Sivukartta

 

Lauri Törni
Larry Thorne
Oikealla Holger Pitkänen

Lauri Allan Törni 1919−1965. Oikealla aseveli Holger Pitkänen.

SA-kuva

Robert Brantberg

Sotasankarit

21 suomalaisen sotasankarin elämäntarina.

288 sivua ja kuvaliite

Revontuli 2000

Robert Brantberg
Sotasankarit

Robert Brantberg

Suuret suomalaiset

sotasankarit

240 sivua

suurikokoinen, kuvitettu

Revontuli 2007

Robert Brantberg
Suuret suomalaiset sotasankarit

 

Majuri Lauri Törni

Viipurista Vietnamiin

Vietnam, lokakuun 18. päivänä vuonna 1965. Yhdysvaltain erikoisjoukot ovat käynnistäneet salaisen Shining Brass -nimisen operaation. Tarkoituksena on paikantaa Vietkongin sissien käyttämä Ho Tshi Minh -reitti, joka osittain kulkee Laosin puolella.

Sää on sumuinen ja sateinen, vuoret ovat pilvien peitossa. Pilvipeite rakoilee hetkeksi. Kaksi helikopteria nousee ilmaan Kham Ducin tukikohdasta. Operaatio on niin salainen, että miehillä ei edes ole tuntolevyjä.

Toisen kopterin mukana on kapteeni Larry Thorne, suomalainen Mannerheim-ristin ritari Lauri Törni.

Ryhmä amerikkalaissotilaita laskeutuu ensimmäisestä helikopterista kohdealueella maahan. Thornen helikopterin tehtävänä on harhauttaa vihollista ja suojata ryhmän laskeutumista.

Ryhmä pääsee turvallisesti maahan ja helikopterit lähtevät paluumatkalle. Sää huononee jälleen. Thornen kopterin pilotti ilmoittaa nousevansa pilvien yläpuolelle.

Tämän jälkeen helikopterista ei kuulla mitään. Larry Thorne julistetaan kadonneeksi ja hänet ylennetään majuriksi.

 

Tuleva Yhdysvaltain erikoisjoukkojen upseeri ja Mannerheim-ristin ritari Lauri Allan Törni syntyi Viipurissa keskiviikkona toukokuun 28. päivänä vuonna 1919. Hänen vanhempansa olivat laivuri Jalmari Törni ja Rosa o.s. Kosonen. Perheen esikoispoika Unto Sven oli kuollut vuoden 1918 kesäkuussa isorokkoon, josta äiti selvisi vain hädin tuskin. Perheeseen syntyi vielä kaksi tytärtä, Salme Kyllikki vuonna 1920 ja Kaija Iiris vuonna 1922.

Isä Jalmari toimi Suomen Sokeri Oy:n, nykyisen Cultor Oyj:n, pienten rahtialusten kapteenina ja purjehti pääasiassa Suomenlahden kaupunkien välillä. Törnit asuivat Hiekan kaupunginosassa vaunumestari Hägglundilta ostamassaan talossa. Vaunumestari oli jääkärikenraali Woldemar Hägglundin isä ja kenraali Gustaf Hägglundin isoisä.

Kolmikerroksisessa talossa oli 16 huonetta, joista osan Törnit vuokrasivat muille perheille. Yhtenä vuokralaisena oli olympianyrkkeilijä Sten Suvion veli.

 

Lauria kutsuttiin Lasseksi. Hän liittyi Viipurin suojeluskuntapoikiin, sisaret Salme ja Kaija menivät partiotyttöihin. Aluepäällikkö, kapteeni Erich Arnickenin suojeluskunnassa oli kolme pataljoonaa ja toistakymmentä komppaniaa. Pojille annettiin sotilaskoulutuksen lisäksi urheilu- ja liikuntakasvatusta.

Lasse Törni kävi kansakoulun ja ehti opiskella muutaman vuoden Viipurin reaalilyseossa. Loma-aikoina hän kävi töissä Starckjohannin rautakaupassa. Vuonna 1936 hän kirjoittautui Kauppa-apulaiskouluun. Oppiaineet eivät kuitenkaan kiinnostaneet ja Lasse sai tarpeekseen vuoden kuluttua.

Vuoden 1938 syyskuussa Törni ilmoittautui vapaaehtoisena armeijaan. Hän palveli Kiviniemellä Jalkaväkirykmentti 4:n neljännen pataljoonan konekiväärikomppaniassa. Pataljoonaa komensi everstiluutnantti Martti S. Nurmi. Joulukuussa Törni pääsi aliupseerikouluun. Maaliskuussa eläinrakas ja sotilaallinen nuorukainen komennettiin kuukaudeksi eläinlääkintäaliupseerikouluun.

Varusmiesaika päättyi marraskuun 16. päivänä vuonna 1939. Sodan uhkan vuoksi talousalikersantti Törni joutui astumaan uudelleen palvelukseen seuraavana päivänä. Talvisota syttyi kahden viikon kuluttua.

 

Marraskuun 30. päivänä Törni oli joukko-osastonsa mukana syömässä aamiaista aamukuudelta, kun raskaan tykistön lähtölaukauksia kuului kaukaa etelästä. Nuoret sotilaat luulivat että kyseessä oli harjoitus, mutta muutamaa minuuttia myöhemmin kasarmialueelle kohdistui voimakas keskitys. Sotilaita kaatui ja haavoittui.

Everstiluutnantti Nurmen jääkäripataljoona 4:ää sanottiin Hii­pijäksi. Se alistettiin kenraalimajuri Woldemar Hägglundin IV armeijakunnalle ja siirrettiin Karjalankannakselta Laatokan pohjoisrannalle. Pataljoona kärsi erittäin raskaita miehistötappioita vihollisen ankarissa hyökkäyksissä vuoden 1940 tammikuussa.

Pataljoonan komentaja Nurmi menehtyi auto-onnet­tomuu­dessa jo sodan alussa. Uudeksi komentajaksi tuli kapteeni Paul-Åke Johansson, joka puolestaan menetti molemmat jalkansa tammikuun 13. päivänä kranaatin osuessa komentotelttaan.

”Tapelkaa hyvin, tulen pian puujaloilla takaisin”, Johansson sanoi miehilleen.

Kapteeni Johansson menehtyi kuitenkin verenhukkaan kenttäsairaalassa. Seuraavaksi komentajaksi määrättiin majuri Matti Aarnio, joka myöhemmin sai lempinimen Motti-Matti.

 

Edessä olivat talvisodan ankarat mottitaistelut. Tammikuun puolivälissä lämpötila laski jopa 42 pakkasasteeseen. Kuun lopulla taisteltiin Koivuselän maastoa hallitsevan Pukitsanmäen omistuksesta.

Vihollinen oli saarrettu kahteen mottiin, niin sanottuun Rykmentin mottiin ja Kitelän mottiin. Lähistöllä vihollisen linjojen takaa taistelupaikkaa lähestyi majuri Motti-Matti Aarnion saamien tietojen mukaan myös jääkärikapteeni Artturi Nikulan Erillinen pataljoona 8, peitenimeltään Seinälukki, ja siihen piti saada yhteys jääkäripataljoona 4:stä.

Esikuntakomppaniasta tarvittiin vapaaehtoinen partion vetäjä, muiden komppanioiden miehet olivat tiiviisti kiinni taisteluissa. Talousalikersantti Lauri Törni ilmoittautui majuri Aarniolle, joka antoi tehtävän hyvässä kunnossa olevalle miehelle.

”Partionne tulee yrittää yhteyttä Seinälukkiin”, Aarnio sanoi.”Edetkää Pukitsanmäellä olevan oman rintamalinjan edestä sen suuntaisesti aluksi Koirinojan vartta ja sitten maantien suuntaisesti. Ylitätte tien ja selvitätte Seinälukin ja vihollisen asemat.”

Edessä oli alikersantti Lauri Törnin tulikaste, ensimmäinen partio vihollisen linjojen taakse. Linjat olivat kenttälinnoitetut ja alueella partioi myös vihollisen hyökkäysvaunuja.

 

Partio lähti matkaan. Se pääsi huomaamatta yön pimeydessä vihollisasemien läpi ja saapui hiljaa Seinälukin tukikohtaan kadoksissa olleen suomalaispataljoonan komentotelttaan asti.

”Herra kapteeni, alikersantti Törni”, nuorimies ilmoitti. ”Hiipijän yhteyspartion johtaja.”

Kapteeni Nikula ihmetteli, miten partio oli päässyt pataljoonan omien vartiomiesten ohitse. Hän päätti tiukentaa vartiotoimia välittömästi. Törni palasi partioineen onnellisesti takaisin aamukahdeksalta ja ilmoitti vihollisasemien ja ErP 8:n sijainnin. Vihollinen sai tykistö- ja kranaattiryöpyn niskaansa.

Seuraavana iltana suomalaiset lähtivät hyökkäykseen. Kykynsä osoittanut Törni määrättiin harhautuspartion johtajaksi. Tämäkin reissu onnistui. Törni oli osoittanut kykynsä ja määrättiin reserviupseerikouluun. Aiemmin esteenä olleella opillisella puutteella ei enää ollut merkitystä.

 

Majuri Aarnio määräsi Törnin ennen RUK:n alkamista ruotsinkielisen Erillinen pataljoona 18:n komppanianpäälliköksi Länsi-Lemetin motin valtauksen yhteydessä. Törnin sotilasarvoksi pantiin arvovaltasyistä upseerikokelas.

Kahteenkymmeneenkolmeen henkeen supistuneen komppanian miehet olivat vanhempaa ikäluokkaa ja sanottiin, etteivät he pystyisi samaan kuin muut. Törni aiheutti kuitenkin yllätyksen. Hänellä oli aluksi kielivaikeuksia, mutta itse taistelusta selvittiin viittomalla ja kaikki ymmärsivät toisiaan.

Komppania hyökkäsi pataljoonan kahden muun komppanian välissä. Törni kulki joukkonsa edessä ja heitteli kasapanoksia venäläisten korsuihin ja kuoppiin. Miehet valtasivat taisteluhaudan ja ottivat vangin.

 

Suomalaisten hyökkäykset läntisen Lemetin tuhoamiseksi olivat pitkään olleet tuloksettomia. Nyt motti paloiteltiin kahtia ja se oli venäläisille lopun alkua. Näistä taisteluista Törnin maine sai sotakirjeenvaihtajien ansiosta alkunsa.

”Törni heilui keskellä luotisadetta ja korsujen edustat olivat täynnä kuolevia, valittavia ja verisiä vihollissotureita”, lehdissä kirjoitettiin. ”He eivät ehtineet ottaa montakaan askelta ennen kuin Törnin hurjapäiset miehet kaatoivat heidät siihen paikkaan.”

”On suurelta osin juuri Lauri Törnin ansiota, että Lemetin mot­ti voitiin jo parin päivän kuluttua laukaista. Törni oli lyhyessä ajassa aiheuttanut kaaoksen, suoranaisen sekasorron venäläisten puolustusasemissa.”

Motissa oli yli kaksisataa venäläistä. Suomalaisten sotasaalis oli yli kolmekymmentä käyttökelpoista hyökkäysvaunua, kuusi tykkiä, neljäkymmentä autoa, kenttäleipomo ja divisioonan soittokunnan instrumentit.

 

Törni komennettiin RUK:n kurssille numero 45 Kankaanpäähän helmikuun 5. päivänä. Hänet määrättiin 2. raskaan komppanian ensimmäiseen konekiväärijoukkueeseen.

Talvisota päättyi maaliskuun 13. päivänä Törnin ollessa vielä RUK:ssa. Upseerikokelaana Törni palveli jalkaväkirykmentti 12:ssa Virolahdella ja toukokuun 9. päivänä hänet ylennettiin vänrikiksi.

Nuorena kesävänrikkinä Lasse Törni löysi Virolahdelta ensirakkautensa, rykmentin kanttiinissa työskentelevän ylioppilaan ja lotan Ilona Oeschin, kenraali Lennart Oeschin veljentyttären.

Suomi lähetti vuoden 1941 keväällä aseveljeyden nimissä pataljoonan verran miehiä Saksaan SS-divisioona Wikingin riveihin. Törni päätti lähteä mukaan. Kaikille ei kuitenkaan riittänyt upseerinvakansseja ja kun jatkosota alkoi Törni palasi Suomeen.

 

Suomessa Törni oli heinäkuun 30. päivänä. Hän halusi ja pääsi ratsumestari Lars Rönnquistin johtamaan Kevyt osasto 8:aan, joka jo oli niittänyt mainetta kovana joukko-osastona. Osasto kuului kenraalimajuri Uno Fagernäsin 1. divisioonaan, joka taisteli Aunuksessa. Törni sai johdettavakseen ensin konekivääri- ja myöhemmin panssarivaunujoukkueen.

Kenraali Erik Heinrichsin Karjalan armeijan yleishyökkäys alkoi elokuun 4. päivänä, joukot etenivät kohti Petroskoita. Vanha raja ylitettiin.

Törnin ja vänrikki Kosti Paukkalan johtamat panssarivaunujoukkueet raivasivat tietä ajamalla hyökkäävän osaston edessä. Kerran Törnin vaunu juuttui eräällä aukealla ojaan vihollisen tulen alla. Venäläiset päättivät tuhota vaunun.

”Vänrikki Törni irrotti hyökkäysvaunun pikakiväärin ja hyppäsi ensimmäisenä ulos vaunusta ojaan”, kenraali Fagernäs kertoi. ”Tulittamalla vihollista hän esti sitä pääsemästä liian lähelle vaunua ja turvasi muiden ulospääsyn.”

”Hyökkäysvaunuosaston rohkean toiminnan johdosta vihollinen perääntyi ja hyökkäys eteni taas useita kilometrejä. Vänrikki Törnin toiminta oli jälleen reipasta ja esimerkiksi kelpaavaa.”

 

Panssarivaunut eivät kuitenkaan huonon maastoliikkuvuutensa vuoksi kyenneet seuraamaan Kevyt osasto 8:n liikkeitä ja niinpä Törnin joukkue alistettiin everstiluutnantti Paavo Susitaipaleen jalkaväkirykmentti 29:lle, joka kuului eversti Kaarlo Heiskasen 11. divisioonaan. Edessä olivat Prääsän taistelut.

Kylmä-Kallen divisioona eteni kiivaasti taistellen Prääsästä Matrossan kautta kohti Petroskoita johtavan päätien tuntumassa. Törnin panssariosasto avusti jalkaväen etenemistä tuhoamalla useita puolustajan vihollispesäkkeitä.

Törni taisteli rämäpäiseen tapaansa. Milloin hyökkäysvaunun tuli ei muuten riittänyt, Törni loikkasi ulos ja viimeisteli työn käsikranaateilla. Kerran Törnin vaunu ajoi suoraan sitä ahdistelevan panssaritorjuntatykin päälle.

Vihollisetkin osasivat käyttää polttopulloja, Molotovin cocktaileja. Kerran Törnin komentovaunu syttyi polttopullosta palamaan. Törni käänsi kylmäverisesti vaunun, ajoi omien puolelle ja jatkoi hyökkäystä.

Suomalaiset valtasivat Petroskoin ja nimi muutettiin Äänislinnaksi. Kaupungissa Törni tapasi uudestaan vanhan ihastuksensa Ilona Oeschin, joka toimi muonituslottana. Tapaaminen jäi lyhyeksi, suomalaiset jatkoivat hyökkäystä Kontupohjan kautta Karhumäelle.

 

Suunujoen ylitystaisteluissa ennen Kontupohjaa Törni kunnostautui jälleen. Vihollisen jalkaväki puolustautui panssarivaunun tukemana. Törnin osasto ajoi vihollisvaunun pakoon ja tuhosi etenemistä estävät neljä kahden konekiväärin pesäkettä. Rytäkässä kaatui 75 venäläistä.

Karhumäen taistelujen aikana Törni joutui luovuttamaan vaununsa 1. jääkäriprikaatille, jota komensi tuore kenraalimajuri Ruben Lagus, Suomen Rommel. Panssarivaunut haluttiin keskittää saman komennon alle ja seuraavana kesänä Äänislinnaan perustettiin Laguksen panssaridivisioona.

Vaunun menetys harmitti, mutta se ei lannistanut Törnin taisteluintoa. Karhumäen operaation aikana taisteltiin Krugloi-kukkulan maastossa. Taistelulähettinsä kanssa Törni tuhosi hallitsevalla paikalla olevan joukkueen vahvuisen kenttävartion. Paikalle jäi parikymmentä kaatunutta venäläistä.

 

Suomalaiset olivat Aunuksessa saavuttaneet tavoitteensa ja asemasota alkoi. Vuoden 1942 tammikuussa Törni määrättiin everstiluutnantti Motti-Matti Aarnion jalkaväkirykmentti 56:n joukkueenjohtajaksi. Motti-Matti oli vanha tuttu jo talvisodan ajoilta. Maaliskuussa Törni ylennettiin luutnantiksi.

Törni tuli tunnetuksi innokkaana partiomiehenä. Maaliskuun lopulla Törni lähti vänrikki Urho Mölsän ja konepistoolimies Asser Uusi-Jaakkolan kanssa sieppausmatkalle, vihollisvangeista oli luvassa ylimääräisiä lomapäiviä.

Sieppaus ei onnistunut, mutta paluumatkalla Törni, joka tapansa mukaan oli kärjessä, hiihti lumipyryssä suomalaisten asettaman putkimiinan viiksilankaan. Mölsä ja Uusi-Jaakkola eivät edes haavoittuneet ja nopeasti he siirsivät Törnin ahkioon ja vetivät hänet takaisin suomalaisten puolelle.

Neljässä tunnissa Törni pääsi kenttäsairaalaan. Sirpaleita löydettiin oikeasta reidestä, oikeasta kädestä ja kyynärseudusta. Amputaatio uhkasi, mutta Törni selvisi pelkällä säikähdyksellä. Hänet siirrettiin Vaasan sotasairaalaan, jossa hän joutui olemaan lähes juhannukseen asti.

Törni pääsi kymmenen päivän toipumislomalle, jolta hän ei palannut. Viranomaiset ilmoittivat JR 56:een, että luutnantti Törni oli kadonnut lomallaan. Rykmentin esikunnasta vastattiin, että Törni on ollut etulinjassa jo pitemmän aikaa.

Törni oli karannut lomalta rintamalle. Tapaus herätti hilpeyttä rintamalla ja muuallakin.

 

Jalkaväkirykmentti 56 oli asemissa Maaselän kannaksella. Rin­ta­malinja kulki Äänisen pohjoisrannalta Poventsasta alkavaa Stalinin kanavaa pitkin. Vuoden 1942 lokakuussa everstiluutnantti Motti-Matti Aarnio päätti lähettää kaukopartion kanavan taakse. Tarkoituksena oli ottaa haltuun vihollisen siviili- ja virkapostia, kaapata vanki ja tiedustella Voljärven itäpuolista maastoa.

Aarnio etsi käsiinsä luutnantti Törnin, jolta kysyttiin halukkuutta tehtävään. Totta kai Törni suostui. Saman tien Motti-Matti teki Törnistä rykmentin jääkärijoukkueen johtajan.

”Tehtävät on suoritettava, jos mahdollista, taistelua välttäen”, Motti-Matti sanoi Törnille. ”Tuhotöitä tehdään, elleivät ne häiritse muiden tehtävien hoitoa.”

 

Törni valitsi partioon kahdeksan alle kolmekymppistä talvisodan veteraania. Matkalle lähdettiin lokakuun 18. päivänä kello 01.10 kalastajaveneellä ja kahdella kiikkerällä pioneerijollalla. Matka taittui useiden kapeikkojen kautta, joiden molemmilla puolilla oli venäläisten vartiot.

Miehet pääsivät huomaamatta Vuolijärven itärannalle ja kolmannella yrittämällä löysivät aamun tunteina sopivan rantautumispaikan. Kalastajavene upotettiin kivipainojen avulla ja jollat piilotettiin maastoon. Rannasta partio lähti liikkeelle kello 04.45.

Partio eteni kilometrin verran, ylitti muutaman suon, saapui metsän reunaan ja jatkoi hakattujen harjanteiden yli tiheämmän metsän reunaan. Tähän päätettiin pystyttää leiri.

 

Päivän aikana miehet tiedustelivat ympäröivää mastoa. He löysivät useita kolmeen suuntaan ampuvia miehittämättömiä pesäkkeitä ja maakuoppiin tehtyjä hirsikattoisia majoituskorsuja. Idästä kuului autojen moottoriääniä ja telaketjujen kolinaa.

Illalla satoi lunta ja miehet odottivat leirissään seuraavaan iltaan asti lumen sulamista. Taas lähdettiin Törnin johdolla liikkeelle. Maastosta löytyi panssaritorjuntapesäkkeitä, korsuja, talleja ja ampumahautoja. Myöhään illalla he löysivät harjannetta pitkin kulkevan huoltotien.

Partio asettui väijyksiin, mutta ei onnistunut kaappaamaan ketään. Miehet palasivat leiriin. Seuraavana aamupäivänä levättiin ja kello kolme iltapäivällä koko partio lähti naamat noettuina liikkeelle. Törni jakoi miehet kahteen ryhmään ja lähetti miehet asemiin huoltotien varteen. Nytkään he eivät onnistuneet, vaikka liikennettä tiellä olikin.

Kolmas yritys tehtiin aamupäivällä lokakuun 21. päivänä. Kello puoli kymmenen partio sai vangiksi armeijan postia kuljettavan yksinäisen sotamies Bystrovin. Pataljoonan postilaukku oli täynnä kuoria. Tavallisen kenttäpostin lisäksi laukusta löytyi kolmikulmaisia sinetillä varustettuja virkakirjeitä. Pikakuulustelussa kävi ilmi, että kolme ja puoli kilometriä väijytyspaikasta Vantsjärven päässä oli viisi parakkia, johon oli majoitettu lähes kuusikymmentä miestä.

 

Liikenne huoltotiellä jatkui, väijytyspaikan ohi kulki kuorma-auto täynnä aseistettuja puna-armeijan sotilaita. Hetken kuluttua etelästä lähestyi toinen kuorma-auto. Kopissa oli kaksi miestä, lavalla kuusi sotilasta. Satoi räntää. Törni päätti iskeä.

Etukäteen oli sovittu, että hyökkäys lähtee liikkeelle Törnin laukauksesta. Törni ampui kiväärillään kuljettajan ja syöksyi miehineen kohti ojaan pysähtynyttä autoa.

Ruki verh, kädet ylös!”

Lavalla olevat miehet yrittivät pakoon ja suomalaiset joutuivat ampumaan joka miehen. Samalla etelästä saapui toinen kuorma-auto, jonka lavalla oli kymmenen sotilasta. Auto pysähtyi jonkin matkan päähän ja myös sen kyydissä olleet miehet yrittivät pakoon. Myös heidät ammuttiin.

Kolmaskin auto saapui paikalle. Suomalaisten ammukset alkoivat loppua ja tilanne muuttui mies miestä vastaan taisteluksi. Siinä käytettiin kiväärinperiä, puukkoja ja jopa kirvestä.

Alikersantti Kalervo Kallio yritti ottaa vangiksi Venäjän turvallisuusministeriön NKVD:n kapteenin, mutta joutui takaa-ajossa ampumaan hänet. Kallio sai kuitenkin talteen kapteeni Tundan karttalaukun. Törni joutui ampumaan vääpeli Karlovin, joka myös oli NKVD:n miehiä. Vain kaksi venäläisiä pääsi haavoittuneina pakoon.

Kesken taistelujen paikalle saapui vielä neljäs ja viides kuorma-auto, lavat täynnä miehiä. Viholliset onnistuivat maastoutumaan ja Törni päätti irtaantua. Hän oli jo ottanut talteen kuorma-autojen kopeista kaikki paperit. Taistelupaikalle jääneen kolmen auton moottorit ja jäähdyttäjät oli tuhottu ampumalla niihin konepistooleilla.

”Nyt mennään!” Törni karjaisi.

 

Taistelupaikalle jäi noin kolmekymmentä kaatunutta venäläistä ja useita haavoittuneita. Suomalaiset eivät kärsineet tappioita. Törnin partio kiiruhti räntäsateessa kohti leiriään, takaa kuului osoitteetonta ammuntaa.

Miehet purkivat leirinsä ja jatkoivat kohti rantaa. Partio törmäsi venäläisten nuotiolle, kymmenkunta venäläistä sotilasta juoksi pakoon. Törni päätti olla ampumatta. Sen sijaan hän jälkikoirien vainun sekoittamiseksi pirskotti maastoon ammoniakkia. Viimeinen havainto suomalaisista olisi nuotiolta.

Matkalla he törmäsivät kahden hengen venäläispartioon. Toisen miehen he joutuivat ampumaan, toinen saatiin vangiksi.

Illalla miehet pääsivät rantaan, tyhjensivät kalastajaveneen vedestä ja kaivoivat pioneerijollat esiin piilostaan. He pääsivät matkaan viime tipassa, vihollinen haravoi rantaa ja tiedusteli aluetta lentokoneella.

Viimeisen salmen puolivälissä heidät havaittiin. Venäläisten laukaukset eivät kuitenkaan osuneet ja partio pääsi turvaan suomalaisten linjojen taakse.

 

Rykmentin komentopaikalla oltiin seuraavana iltapäivänä kello neljä. Everstiluutnantti Aarnio kiitti porukkaa ja divisioonan tiedustelu-upseeri, luutnantti Aminoff, kuulusteli vangit.

Kaatuneiden NKVD-miesten papereista suomalaiset saivat arvokasta tietoa, kuten myös punapataljoonan kirjeenvaihdosta. Törni selvitti esikunnassa partion vaiheita ja jokainen mies kertoi myös erikseen kokemuksistaan. Törni kirjoitti reissusta salaisen raportin.

”Kasvojen ja käsien nokeaminen osoittautui näkyväisyyden puolesta erittäin hyväksi menetelmäksi”, Törni kirjoitti raporttiinsa. ”Tällä oli myös suuri moraalinen vaikutus ryssiin. Astumisen suolla saa melkein kuulumattomaksi, kun kävelee aivan varpaillaan.”

Koko partio selvisi reissusta ehjin nahoin lievää kuumeilua lukuun ottamatta. Miehet saivat 28 vuorokauden loman.

 

Vuoden 1943 tammikuussa kenraalimajuri Paavo Paalun 1. divisioonaan päätettiin perustaa kaksi sissikomppaniaa, joita salaamistarkoituksessa kutsuttiin jääkärikomppanioiksi. Törni määrättiin toisen sissikomppanian päälliköksi. Seurasi tiukka koulutusvaihe.

Keväällä Törnin sissit tekivät useita lyhyitä partiomatkoja vihollisen puolelle. Vihollista yritettiin härnätä ulos tukikohdista yleensä siinä onnistumatta.

Huhtikuussa sissikomppaniat hajotettiin ja kesäkuussa 1. divisioonaan perustettiin partisaanintorjuntaosasto, jonka komentajaksi Törni määrättiin. Osasto teki partioretkiä, järjesti väijytyksiä ja rakensi miinoituksia. Desantteja metsästettiin ja linjojen takaista maastoa pidettiin puhtaana.

Marraskuussa Törni sai määräyksen perustaa jääkärikomppanian, jonka rungoksi tulisi partisaanintorjuntaosasto. Osasto Törniksi sanotun jääkärikomppanian tunnukseksi tuli hihamerkki, jossa oli T-kirjaimen läpi iskevä salama. Törnin maine oli kova.

”Tuokaa Törni elävänä tai kuolleena, maksamme hänestä kolme miljoonaa Suomen markkaa”, Moskovan Tiltu kuulutti eetteriin.

 

Vuoden vaihteessa Törnin komppania majoittui Jouhivaaraan Seesjärven etelärannalle. Helmikuussa komppaniaan saapui pitkä mies Turusta, jääkäri Mauno Koivisto.

Seesjärven pohjoisrannalle oli sijoitettu venäläisten 33. hiihtoprikaati ja jalkaväkirykmentti 55. Venäläiset lähettivät jatkuvasti vahvoja partioita häiritsemään suomalaisia.

Maaliskuun 16. ja 17. päivien välisenä yönä venäläiset olivat erityisen aktiivisia. He hyökkäsivät pataljoonan vahvuisella osastolla Seesjärven etelärannalle ja miehittivät suomalaisten tukikohdan. Paikalle hälytettiin Osasto Törni, joka vastaiskullaan kiivaasti taistellen selvitti tilanteen.

Noin kolmensadan hengen vihollisosastosta kaatui 82 miestä ja 32 joutui vangiksi. Sotasaaliiksi tuli 58 konepistoolia, viisi liekinheitintä, kaksi pikakivääriä ja muun muassa 115 paria suksia. Toisen Degtarjov-pikakivääriin sai hyökkäykseen osallistunut jääkäri Koivisto.

Törnin miehistä kuusi kaatui ja yksitoista haavoittui. Toisen armeijakunnan komentaja, kenraaliluutnantti Paavo Talvela, välitti ylipäällikkö Gustaf Mannerheimin ja omat kiitoksensa joukoille. Kiitokset kohdistuivat erityisesti jääkärikomppanialle ja luutnantti Lauri Törnille.

 

Venäläisten suurhyökkäyksen alettua vuoden 1944 kesäkuussa Törnin jääkärikomppania joutui ottamaan vastuun koko Jouhivaaran lohkosta, muita joukkoja tarvittiin Karjalankannaksella. Eräässä vastaiskussa komppania tuhosi kuusikymmentä vihollista.

Osasto Törniä tarvittiin etelämpänä Sää­mäjärven pohjoispuolella torjumaan kaksi etenevää vihollisrykmenttiä. Lähes kaksi vuorokautta riehuvien taistelujen aikana Törnin osasto tuotti viholliselle satojen miesten tappiot. Jääkärikomppania menetti näissä taisteluissa haavoittuneina, kaatuneina ja kadonneina 31 miestä, joista kolme upseeria.

Törni nimitettiin Mannerheim-ristin ritariksi heinäkuun 19. päivänä. ”Luutnantti Törni on luontainen johtajakyky, kylmäverinen ja neuvokas”, kenraalimajuri Uno Fagernäs kirjoitti.

”Talvisodassa ja nykyisessä sodassa hän on monasti osoittanut erityistä urhoollisuutta, taitoa ja neuvokkuutta. Rohkeutensa ja intonsa ansiosta hän on saanut juurrutetuksi koko osastoonsa loistavan taisteluhengen ja on siten vaikuttanut henkilökohtaisesti huomattavasti taistelun edellytyksiin.”

Elokuun 28. päivänä Törni ylennettiin kapteeniksi. Aselepo Suomen ja Neuvostoliiton välillä astui voimaan 4.-5. syyskuuta. Törnin jääkäreiden sota oli lopussa, kapteeni lähti lomalle.

 

Törni pyrki jääkärikomppaniansa kanssa Lapin sotaan saksalaisia vastaan. Everstiluutnantti Lars Rönnquist ja kenraalimajuri Uno Fagernäs kuitenkin tyrmäsivät ajatuksen, komppania oli jo sotinut ihan tarpeeksi. Törni kotiutettiin marraskuun 3. päivänä.

Törni piilotti asealiupseerinsa Arvo Männistön kanssa joukon aseita Enon korpimetsiin. Törni teki sen omasta aloitteestaan, asia ei mitenkään liittynyt asekätkentäjuttuun. Miehet veivät metsään kolme laatikollista aseita, kahdeksan ammuslaatikkoa ja 36 käsikranaattia. Mukana oli myös Mauno Koiviston Degtarjov, joka myöhemmin päätyi sotamuseoon.

Törni oli entinen SS-mies, joten hänellä ei ollut mahdollisuuksia jäädä armeijaan. Myös valtion virat olivat ulottumattomissa. Niinpä lähtöpäätös ei ollut vaikea, kun Törni Vaasan ravintola Centralissa tapasi miehen, joka värväsi suomalaisia upseereita Saksaan. Tarkoituksena oli antaa sabotaasi- ja vastarintakoulutusta siltä varalta, että Venäjä miehittäisi Suomen.

 

Saksalainen sukellusvene haki Törnin ja toisen seikkailunhaluisen upseerin Vaasan edustalta. Koulutus jäi kuitenkin lyhyeksi, liittoutuneet vyöryivät kohti Berliiniä. Sekavissa oloissa Törni sai komentoonsa osaston, jonka hän johti venäläisten saartorenkaan läpi. Törni antautui miehineen amerikkalaisille.

Törni yritti turhaan värväytyä liittoutuneiden joukkoihin ja karkasi vankileiriltä Suomeen. Punainen Valpo pidätti Törnin ja hänet asetettiin syytteeseen maanpetoksesta. Hänet tuomittiin kuudeksi vuodeksi kuritushuoneeseen.

Vuoden 1947 heinäkuussa Törni pääsi pakenemaan Turun lääninvankilasta, mutta joutui värikkään pakomatkan jälkeen kiinni Oulussa. Presidentti Juho Paasikivi armahti Törnin vuoden 1948 jouluksi, jonka hän pääsi viettämään kotiväkensä kanssa.

 

Lauri Törni päätti lähteä Ruotsiin, jonne ennen häntä monet asekätkentämiehet olivat paenneet. Heitä on myöhemmin kutsuttu Marttisen miehiksi heidän nokkamiehensä, eversti Alpo Marttisen mukaan.

Törniä ärsytti etenkin se, että hän oli Valpon jatkuvan seurannan kohteena. Myös ajatus palvelusta Yhdysvaltain armeijassa kiehtoi. Rajan hän ylitti Torniossa toisen henkilön merimiespassin turvin vanhan upseeritoverinsa, luutnantti Holger Pitkäsen, kanssa. Matka jatkui rautateitse kohti Tukholmaa.

Tienattuaan matkarahansa Törni astui Venezuelaan suuntaavaan laivaan, S/S Boliviaan. Caracasissa häntä vastassa oli eversti Motti-Matti Aarnio. Tunnettuja Caracasin pakolaisia oli myös inkeriläinen kaukopartioritari Mikko Pöllä.

Caracasissa Törni sai loppukesällä 1950 pestin norjalaiseen rahtilaivaan M/S Libre Villaan, jonka määränpää oli Yhdysvallat. Meksikon lahdessa Mobilen kaupungin edustalla Alabamassa hän hyppäsi mereen ja ui rantaan. Törni hankkiutui New Yorkiin, jossa asuvien suomalaisten avulla hän sai töitä muun muassa kirvesmiehenä ja siivoojana.

 

Törni sai oleskeluluvan vuoden 1953 elokuussa. Seuraavana vuonna hän värväytyi Yhdysvaltain armeijaan. Hän oli 35-vuotias alokas.

Törni sai tykistön peruskoulutuksen Fort Dixissä New Yorkin osavaltiossa. Hänet ylennettiin kersantiksi ja hän opetti talvitaistelumenetelmiä Fort Carsonissa Coloradossa. Laskuvarjokoulutuksen hän sai Fort Benningissä Georgiassa.

Erikoisjoukkojen peruskoulutuksen Törni sai Fort Braggin varuskunnassa Pohjois-Carolinassa. Vuoden 1955 huhtikuussa Törni ylennettiin korpraaliksi ja heinäkuussa hänestä tuli Yhdysvaltain kansalainen. Lauri Allan Törni muutti nimensä Larry A. Thorneksi. Marraskuussa hänet ylennettiin kersantiksi.

Vuonna 1956 Thorne komennettiin Alpo Marttisen suosituksesta viestiupseerikurssille Fort Gordoniin Georgiaan. Valmistuttuaan kurssilta hänet ylennettiin luutnantiksi.

 

Larry Thorne toimi 10. erikoissodankäynnin ryhmän upseerina Bad Tölzissä Länsi-Saksassa vuosina 1958−1962.

Vuonna 1962 tammikuussa Pohjois-Iranin vuoristoon syöksyi Yhdysvaltain armeijan de Havilland Otter -lentokone, jolla oli mukanaan huippusalaisia laitteita. 4 300 metrin korkeudessa sijaitsevalle paikalle lähetettiin kaksikin vuorikiipeilyjoukkuetta, iranilainen ja länsisaksalainen, jotka epäonnistuivat. Kesäkuussa oli Yhdysvaltain armeijan erikoisjoukkojen ja kapteeni Larry Thornen vuoro.

Kiipeilytaidot Thorne oli hankkinut Kalliovuorilla ja Alpeilla, jossa hän oli saanut hiihtokoulutusta Italian armeijalta.

Thorne pääsi paikalle kahdeksan miehen kanssa. Retkikuntaan kuului lisäksi tukiryhmä, johon kuului yksitoista erikoisjoukkojen miestä. Oppaana toimi paikallinen heimopäällikkö. Thornen miehet löysivät hylyn ja lähistöltä kahden miehistön jäsenen ruumiit.

Osa laitteistosta oli kadonnut, Thorne otti talteen loput ja räjäytti koneen hylyn. Myöhemmin paikalta löydettiin vielä kolmas ruumis.

 

Vietnamissa Thorne taisteli kahteen otteeseen. Ensimmäisellä puolen vuoden komennuksellaan Thorne perusti Vietnamin eteläosaan lähelle Kamputsean rajaa leirin, josta tuli piikki Vietnamin kansallisen vapautusrintaman Vietkongin lihaan.

Vuoden 1964 joulukuussa Thorne palasi Vietnamiin. Maassa vieraili myös laskuvarjokoulutuksen saanut kirjailija Robin Moore, jonka bestseller-kirjassa Thorne seikkailee nimellä Sven Kornie.

Seuraavana vuoden lokakuussa Thorne osallistui salaiseen Shining Brass -operaatioon, jonka tarkoituksena oli paikantaa Vietkongin sissien käyttämä Ho Tshi Minh -reitti. Sää oli sateinen ja sumuinen, vuoret olivat pilvien peitossa. Thornen helikopteri törmäsi sankassa sumussa vuoren seinään ja tuhoutui. Etsinnät olivat tuloksettomia ja vihreiden barettien sankari Thorne todettiin kadonneeksi päivämäärällä 18. lokakuuta 1965.

Amerikkalaisessa kokoillan elokuvassa Vihreät baretit John Wayne esittää Larry Thornea.

Ritaria etsimässä

Yhdysvaltain Joint Task Force Full Accounting -osaston tehtävänä on etsiä kadonneita sotilaita. Vietnamin sodan jäljiltä on edelleen kateissa puolitoista tuhatta amerikkalaissotilasta. Vuonna 1999 Suomeen kantautui tieto, jonka mukaan Full Accounting -osasto mahdollisesti oli löytänyt paikan, jossa Larry Thornen helikopteri tuhoutui.

Phuoc My -kylän asukkaiden mukaan ylhäällä vuorilla, vaikeakulkuisessa maastossa, oli tuntematon helikopterihylky.

Heinäkuussa Full Accounting -osasto lähetti paikalle retkikunnan, johon myös osallistui viiden hengen suomalaisryhmä. Mukana oli Lauri Törnin sisarenpoika Juha Rajala.

 

Onnettomuuspaikka on syvällä viidakossa, lähellä Laosin rajaa. Retkikunta joutui lentämään paikalle helikopterilla, jonka jälkeen edessä oli vielä marssi pitkin jyrkkiä rinteitä.

Onnettomuuspaikalla oli taittunut roottorin lapa puun latvassa, parinkymmenen metrin korkeudella. Osaston erikoismiehet seuloivat alapuolelta maan pintakerroksia. Maa kuljettiin seulontalaatikoihin, joissa eroteltiin metallinkappaleet mullasta.

Tutkimustyötä johti antropologi Dennis Danielson.

”Helikopteri on syöksyttyään jyrkkään rinteeseen räjähtänyt ja syttynyt palamaan”, Danielson sanoi. ”Meidän on otettava talteen maaperästä musta multa, se on palanutta maata.”

 

Paikalta löytyi satoja kiloja rautaromua, helikopterin jäännöksiä. Roottorin lavan sarjanumeroista selvisi, että kyseessä oli Törnin helikopteri. Paikalta löytyi myös luun kappaleita ja hampaita.

Romun joukossa oli Törnin henkilökohtainen ase, Swedish K -konepistooli. Viidakko oli 34 vuotta onnettomuuden jälkeen luovuttanut salaisuutensa.

 

Teksti: Robert Brantberg 2000, 2009

Wikipedia: Lauri Törni

Kansallisbiografia: Törni, Lauri

 

Sivun alkuun

 

Etusivu

Mannerheim

Pienoiselämäkerrat

Henkilökuvat

Pokkarit

CV

Talvisota

Romaanit

Elämäkerrat

Sota ja vakoilu

Yrityshistoriikit

Äänikirjat

Sivukartta