|
Aarne Leopold Blick 1894−1964 Museovirasto |
21 suomalaisen sotakenraalin elämäntarina. 288 sivua ja kuvaliite |
|
|
Mannerheim-ristin
ritari Adolf
Ehrnroothin elämäkerta 288
sivua ja kuvaliite |
|
Kenraaliluutnantti ja
Mannerheim-ristin ritari Aarne Blick
Pikkujättiläinen
Vuoden 1939 joulupäivänä puna-armeijan 4. divisioona hyökkää yli Suvannon Vuoksen alajuoksulla. Tarkoituksena on murtaa se Taipaleen rintamanosa, jossa suomalaiset siihen asti olivat torjuneet kaikki hyökkäykset.
Seuraavana yönä
taistellaan kiivaasti, vastassa on Suomen 7. divisioona, jonka esikunta on
Saaprun kansakoululla. Tunnelma on jonkin verran epäsotilaallinen.
Luokkahuoneessa kaksi yöpukeissaan olevaa miestä seisoo tutkimassa
tilannekarttaa.
Toinen pyjamaherroista
on tykistökomentaja, everstiluutnantti Toivo Sarparanta, toinen 7. divisioonan
komentaja, eversti Aarne Blick. He viittoilevat käsillään ja keskustelevat
hiljaisella äänellä.
Aamuyön tilannetta
saapuu todistamaan paikalle komennettu ratsumestari Adolf Ehrnrooth. Blick ottaa
tyytyväisenä vastaan 34-vuotiaan upseerin ilmoittautumisen. Ehrnroothista
tulisi divisioonan uusi esikuntapäällikkö. Kenraalimajuri Erik Heinrichsin johtamassa
kolmannessa armeijakunnassa oltiin sitä mieltä, että Ehrnrooth oli liian nuori
tehtävään.
”Silloin en halua esikuntapäällikköä ollenkaan”, Blick vastasi.
Blick oli
tutustunut Ehrnroothiin vuotta aikaisemmin talvisotaharjoituksissa.
Ehrnrooth, epäilyttävä ratsuväenupseeri, oli tilapäisesti määrätty Blickin
esikuntapäälliköksi. Harjoitusten loppuvaiheessa Blick tapansa mukaan oli
hivuttautunut yhä lähemmäksi hyökkäyskärkeä.
”Liian lähelle”,
Ehrnrooth ajatteli.
Tunnustelijoiden jo
näkyessä Ehrnrooth tarttui Blickiä hihasta ja toppuutteli esimiestään. Blick,
joka ei ollut huomannut esikuntapäällikköään, kääntyi kärppänä ympäri.
”Kuka käy Blickiin
kiinni?”
”Minä, herra everstin
esikuntapäällikkö”, Ehrnrooth vastasi hämmentyneenä ja hieman säikähtäneenä
oudosta reaktiosta.
Blick kuitenkin räjähti
nauruun. ”Ratsumestari on ensimmäinen mies, joka on käynyt minuun kiinni, ilman
että mitään pahempaa olisi tapahtunut. Tämän minä muistan.”
Eversti Blickin
ennakkoluulo ratsuväen miehiä kohtaan oli tipotiessään. Vuotta myöhemmin
Saaprun kansakoululla Blickin käsky esikuntapäällikölleen on lyhyt ja ytimekäs.
”Koettakaa saada
esikunta työskentelemään. Tähän asti lentokoneen surina on aina ollut merkki
poteroon menosta. Koko esikunta on häipynyt ja sen jälkeen sitä on ollut vaikea
saada taas jatkamaan toimintaansa.”
Siitä piti ratsumestari ja tuota pikaa majuri Ehrnrooth huolen.
Aarne Leopold
Blick syntyi Ulvilassa helmikuun 3. päivänä vuonna 1894. Hänen
vanhempansa olivat ratamestari Albert Blick ja Selma o.s. Lund.
Vuoden 1915 kesällä
Kemin suomalaisen yhteiskoulun abiturientti Aarne Blick työskenteli kanslistina
kaupungin poliisikamarilla. Hän oli mukana maanpetoksellisessa hankkeessa
osallistumalla salaiseen etappitoimintaan. Suomalaisia nuorukaisia lähetettiin
sotilaskoulutukseen Saksaan. Syksyllä Aarne Blick lähti perässä Lockstedtiin.
Hän liittyi Preussin jääkäripataljoona 27:ään lokakuun 10. päivänä..
Pioneerikomppanian
riveissä Blick taisteli asemasodassa Misse-joella ja Riianlahden
rannikkoasemissa. Blick menestyi hyvin vuoden 1916 heinäkuun kuuluisassa
Schmardenin taistelussa, jossa jääkäripioneerit kunnostautuivat. Jatkoa seurasi
Aa-joen talvitaisteluissa.
”Ei ollut mikään ihme,
että hänestä tehtiin 1916 Hilfsgruppenführer”,
eversti Jorma Karhunen kertoi. ”Niin ponteva soturi pienikokoinen,
tulisieluinen nuorukainen oli.”
Vuonna 1917 Blick
komennettiin sadankahdenkymmenen muun jääkärin joukossa Liettuaan Polangenin
erikoiskursseille. Samoille kursseille osallistuivat myös tulevat
jääkärikenraalit Pietari Autti, Martti Wallenius ja Paavo Talvela. Sprengkommando Polangenissa jääkäreille
opetettiin sabotaasia, räjäytystekniikkaa, viestitystä, kaukopartiointia sekä
ylimalkaan kaikenlaisia vakoilu- ja hävitystoimia sekä "herjuuden"
tekemistä.
Vänrikki Blick
saapui Vaasaan jääkäreiden pääjoukon mukana helmikuun 25. päivänä vuonna
1918. Suomen vapaussota oli muuttunut veriseksi kansalaissodaksi. Aluksi Blick
toimi 2. jääkärirykmentin joukkueenjohtajana ja maaliskuun lopusta lähtien
komppanianpäällikkönä. Hän osallistui Kalevankankaan, Rajamäen, Tarpilan ja
Raivolan rajuihin taisteluihin.
Kansalaissodan jälkeen
Blick komennettiin opetusupseeriksi Viipurin upseerikokelaskursseille.
Ylioppilastutkinnon hän suoritti vuonna 1918. Seuraavana vuonna hänet
ylennettiin luutnantiksi ja siirrettiin Keski-Suomen rykmenttiin
komppanianpäälliköksi.
Vuonna 1920 Blick
ylennettiin kapteeniksi ja komennettiin sotaväen esikuntaan. Sotaväen
päällikön, kenraalimajuri Kalle Wilkaman adjutanttina hän pääsi perehtymään
valtakunnallisiin puolustuskysymyksiin.
Seuraavana vuonna Blick
komennettiin jalkaväen aliupseerikoulun jalkaväkilinjan johtajaksi. Hän meni
naimisiin Kerttu Maria o.s. Pyhälän kanssa. Pariskunta sai kaksospojat vuonna
1922, jotka kuitenkin kuolivat jo kapaloiässä, sekä Ritva-tyttären vuonna 1926.
Blick oli ahkera
kynänkäyttäjä. Hän kirjoitti Suojeluskuntalaisen
lehteen useita artikkeleita iskujoukkojen toiminnasta.
Blick toimi 1920-luvun puolivälissä Joensuun rajavartiolaitoksen komentajan apulaisena sekä Kainuun ja myöhemmin Salmin rajavartioston komentajana. Majuriksi Blick ylennettiin vuonna 1925.
Vuonna 1928 Blick kutsuttiin kadettikouluun vanhemmaksi taktiikan opettajaksi ja ylennettiin everstiluutnantiksi. Sotakorkeakoulun hän kävi vuosina 1932−1933. Diplomityön aiheena oli Viivytysoperaatio ja sen taktillinen suoritus meikäläisissä olosuhteissa.
Vuonna 1933 Blick
nimitettiin taistelukoulun johtajaksi. Seuraavana vuonna hän kirjoitti Suomen Sotilasaikakausilehteen
artikkelin viivytysoperaatiosta. Aarne Blick oli Erkki Raappanan, tulevan
korpikenraalin tavoin erikoistunut suomalaiseen taktiikkaan taistelussa
suurvaltaa vastaan suomalaisessa maastossa.
Vuonna 1936 Blick
ylennettiin everstiksi ja määrättiin Savon jääkärirykmentin komentajaksi
Käkisalmeen.
Jääkärieversti Blick oli saanut valmennuksensa talvisodan koettelemuksiin.
Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen marraskuun 30. päivänä vuonna 1939. Puna-armeijan offensiivin painopiste oli aluksi Taipaleella, jota puolusti eversti Viljo Kauppilan 10. divisioona. Eversti Blick komensi noin kahden ja puolen pataljoonan vahvuista osasto Blickiä Kiviniemen sillanpääasemassa Vuoksen etelärannalla.
Joulukuun 5. päivänä puna-armeija yritti panssarivaunujen tukemana useaan otteeseen vallata sillanpääaseman, mutta Blick piti puoliaan. Kun puna-armeijan hyökkäykset kerta kerran jälkeen voimistuivat, kolmannen armeijakunnan komentaja Erik Heinrichs antoi aamuyöllä luvan irtautua vesistön yli Vuoksen pohjoisrannalle.
2. luokan armeijankomentaja Vladimir Gröndahl johti itsenäisyyspäivän aamuna hyökkäystä suomalaisten linjoja vastaan. Pienen alkumenestyksen jälkeen hyökkäys tyrehtyi.
Joulukuun 15. päivänä kello 8.30 alkoi venäläisten suurhyökkäys Taipaleella voimakkaalla tykistövalmistelulla. Puolelta päivin hyökkäysvaunujen tukema jalkaväki lähti liikkeelle kahden divisioonan ja yhden panssariprikaatin voimin. Suomen tykistön vastavalmistelu onnistui hyvin ja vei hyökkäykseltä sen parhaan terän.
Taistelua kesti kolme päivää,
joiden aikana puna-armeija menetti 35 panssarivaunua. Rintama rauhoittui usean
päivän ajaksi.
Joulukuun 21. päivänä
eversti Kauppila siirrettiin kotijoukkoihin ja divisioonan vs. komentajaksi
määrättiin eversti Blick.
Joulupäivänä
puna-armeija yritti uudestaan, tällä kertaa Suvannolla. Taisteluissa
kunnostautui kapteeni Onni Saarelaisen Erillinen pataljoona 6, joka äärimmäisen
uupuneena kykeni jopa rajuun vastahyökkäykseen. Se oli eräs viime sotiemme
kuumimmista ja uskomattomimmista lähitaisteluista.
Puna-armeijan 4.
divisioona jätti Suvannon jäälle ja pohjoisrannalle kaatuneiden lisäksi lähes
koko divisioonan aseistuksen. Sotasaaliin kerääminen kesti useita vuorokausia.
Osa
sotasaaliista oli merkillisesti kadonnut ja Blick lähetti tuoreen
esikuntapäällikkönsä Adolf Ehrnroothin ottamaan selvää asiasta.
”Kyllä niitä
konekiväärejä pitäisi siellä olla”, Blick evästi.
Ehrnrooth lähti matkaan.
”Kuulepas Eino, montako
kivääriä sinulla on asemissa?” Ehrnrooth kysyi kolmannen pataljoonan
komentajalta Eino Mülleriltä. Vihollinen oli hyökännyt Müllerin lohkolla.
”Kysytkö ystävänä vai
esimiehenä?” Müller vastasi pää hieman kallellaan.
Asia selvisi,
kolmannella pataljoonalla oli kolminkertainen kintiö konekivääreitä. ”No,
senhän minä arvasin”, Blick sanoi. ”Sellainen se Eino on.”
Eino Müller oli
palvellut Blickin alaisena Savon jääkärirykmentissä. Konekiväärit tasattiin
muiden joukko-osastojen kanssa kaikessa sovussa.
Päämaja ei suostunut
vahvistamaan eversti Ehrnroothin nimitystä Blickin esikuntapäälliköksi.
Ehrnrooth määrättiin takaisin Uudenkirkon ryhmän esikuntaan. Mutta Blick ei
antanut periksi. Tammikuun 9. päivänä armeijakunnan esikunnasta vihdoin saapui
puhelinviesti, joka vahvisti Ehrnroothin nimityksen Blickin
esikuntapäälliköksi.
Kaksi päivää myöhemmin
Ehrnrooth ylennettiin everstiksi.
Vuoden vaihteessa
divisioonien ja rykmenttien numerot Karjalankannaksella vaihdettiin vihollisen
harhauttamiseksi. 10. divisioonasta tuli nyt 7. divisioona.
Tammikuun puolivälissä 7. divisioonan komentajaksi nimitettiin jääkärieversti Einar Vihma ja Blick siirrettiin Taipaleen lohkon komentajaksi. Syynä komentajavaihdokseen oli, että virkaiässä vanhemmalle Vihmalle piti saada oma divisioona. Blick ja Vihma tulivat hyvin toimeen keskenään.
Tuli raskas helmikuu
1940. Marsalkka Semjon Timošenko laittoi tuulemaan ja eversti Aarne Leopold
Blick pani Taipaleella vastaan.
Blickin kuuluisia
"keskiaikaisia" vastaiskuja pidettiin Suomen pelastuksena. Taipale
kesti maaliskuun 13. päivään eli talvisodan loppuun saakka.
”Taipaleen puolustustaistelut kuuluvat talvisodan suurenmoisimpiin suorituksiin”, marsalkka Gustaf Mannerheim kirjoitti.
Jatkosodassa
eversti Blick komensi aluksi 2. divisioonaa Tyrjän, Lahdenpohjan ja
Sortavalan taisteluissa.
Syyskuun 14. päivänä
vuonna 1941 Blick nimitettiin Mannerheim-ristin ritariksi numero 11, samana
päivänä kuin legendaarinen hakkapeliitta, eversti ja tuleva kenraali Aaro Pajari.
“Eversti Blickin
komentamien joukkojen kunniakkaihin sotatoimiin lyö leimansa hänen
henkilökohtainen oma-aloitteisuutensa ja peräänantamaton päättäväisyys”,
kenraalimajuri Taavetti Laatikainen perusteli..
“Halliten
esimerkillisellä tavalla alijohtajansa on hän juurruttanut heihin sitkeän
tahtonsa ja tarmonsa ja henkilökohtaista urhoollisuutta osoittaen omalla
olemuksellaan ratkaisevasti vaikuttanut joukkojensa suuriin saavutuksiin.”
Lokakuuta 3. päivänä
Blick ylennettiin kenraalimajuriksi.
”Et kai milloinkaan ole
unissasikaan voinut kuvitella, että Sinusta tulee kenraali!” Kerttu-vaimo
kirjoitti. ”En minä ainakaan kaksikymmentä vuotta sitten morsiamenasi osannut
laskea pidemmälle kuin että olin pienen ja mukavan kapteenin morsian.”
Alkuvuonna 1942
Saksan sotilasmahti oli hyvässä nousussa. Myös vastaleivottu kenraalimajuri
halusi saada jotain näkyvää aikaiseksi.
Oivan kohteen tarjosi
legendaarinen Ojasen bunkkeri. Se oli
mahtava linnoitettu tukikohta linjojen edessä, niin sanottu Istrebitelj, hävittäjä, jolle ei edes
tykistö mahtanut mitään. Nimensä bunkkeri oli saanut kapteeni Ojasesta, joka
edellisen vuoden syyskuussa oli yrittänyt, ilmeisesti liian paljon rohkaisua
nauttineena, valloittaa bunkkerin. Ojanen kaatui ja jäi roikkumaan
piikkilankaesteelle kuin kuollut lintu.
Ojasen bunkkeri oli
piikki kenraali Blickin lihassa. Maaliskuussa divisioonankomentajan
kärsivällisyys loppui. Hän soitti komentopaikastaan jalkaväkirykmentti 7:n
komentajalle, eversti Armas Kempille.
”Ojasen bunkkeri on
vallattava ja tuhottava vielä maaliskuun aikana.”
Kempille tuli kiire,
sillä elettiin maaliskuun 30. päivää.
Bunkkeri vallattiin, käskyn mukaan. Omat tappiot olivat kolme kaatunutta ja viisi haavoittunutta. Taistelupaikalle jäi räjäytetty bunkkeri ja 33 kaatunutta puna-armeijan sotilasta.
Vuosina 1942−1944
kenraali Blick toimi kuudennen armeijakunnan komentajana Aunuksessa.
Perääntymisvaiheessa vuoden 1944 kesällä Blick riitaantui kenraali Paavo Talvelan kanssa.
”Joko Blick lähtee, tai
minä”, Aunuksen ryhmän komentaja Talvela sanoi.
Blick lähti komentamaan
"omaa" 2. divisioonaansa Vuoksen torjuntataisteluihin Äyräpäässä ja
Vuosalmella. Blickiä pidettiin yleisesti viivytystaistelujen asiantuntijana.
”Tästä ei tulla yli”,
oli mottona.
Puna-armeija pääsi kun
pääsikin yli, mutta ei sen pidemmälle. Sitten tuli pysähdys. Se oli pitkälti
Blickin ja eversti Kempin seuraajan,
jalkaväkirykmentti 7:n komentajan, eversti Adolf Ehrnroothin ansiota.
Sotien jälkeen Blick toimi Suomen kaikkien rauhanajan divisioonien komentajana. Kenraaliluutnantiksi hänet ylennettiin vuonna 1947. Hän toimi neljä kertaa puolustusvoimien komentajan sijaisena. Blick siirtyi eläkkeelle 1. divisioonan komentajana vuonna 1954.
”Hänestä pidettiin,
vaikka kurin, taisteluhengen ja sotilaallisen ripeyden oli hänen joukoissaan
aina oltava korkeinta huippuluokkaa”, eversti Jorma Karhunen kertoi.
”Räiskähtelevä Aarne Blick sai lempinimekseen Pikkujättiläinen.”
Blick toimi Kansa taisteli − miehet kertovat
-lehden päätoimittajana vuosina 1957−1961. Vielä sotien jälkeenkin
“Ojasen bunkkeri” kiinnosti kenraalia, hän jopa tilasi siitä jutun lehteensä.
”Parasta kuunnella
elävänä nämä jutut, joita ihmisistä kerrotaan”, Blick sanoi
70-vuotisjuhlissaan. Hän kuoli samalla viikolla, helmikuun 15. päivänä vuonna
1964. Hänet on haudattu Helsingin vanhalle hautausmaalle.
Everstin kirje talvisodan rintamalta
Kannaksella
14.2.1940
Rakkaat pulu ja
Ritva!
Kirjoitin teille
pari päivää sitten, mutta pukkaan tässä jälleen muutaman rivin kiittääkseni
teidän viimeisestä kirjeestänne ja paketista, jossa olleet esineet ovat
kauniita ja hyvin tehtyjä, että niitähän minä en raaski täällä korsu- ja
ampumahautaelämässä käyttää.
Tiukat ovat olleet täällä paikat. Se minkä ryssä
päivällä suorastaan pirullisen tykkitulen avulla onnistuu asemistamme
nipistämään − ei sen enempää − sen me valtaamme öisin vastaiskulla
takaisin. Väsyneitä ovat poikamme, mutta silti yhtä railakkaita kuin ennenkin.
Ja sehän lohduttaa, että vielä väsyneempiä ovat ryssät, joiden tappiot mm.
kahden viime päivän aikana ovat olleet vähintään yli 2 000 miestä asemien
edessä, puhumattakaan tykistön kauempana survomista.
Kaikki keinonsa näyttää ryssä nyt panevan käytäntöön −
paitsi ei kaasuja ja yhä uusilla voimilla tappioitaan täyttäneen, mutta rajansa
on näillä keinoilla, kuten tänään vangiksi saatujen kertomuksista ilmenee. – No
niin − kaikki hyvin toistaiseksi ja toivottavasti kaikki edelleenkin. –
En jaksa tällä kertaa enempää. Rakkaat terveiset, jutit ja pusut teille
kummallekin.
Utolta ja isiltä
Teksti: Robert Brantberg 1996, 2009
Wikipedia: Aarne Blick
Kansallisbiografia: Blick, Aarne