Robert Brantberg

Sotakenraalit

21 suomalaisen sotakenraalin elämäntarina.

288 sivua ja kuvaliite.

Revontuli 1998

Jalkaväenkenraali Rudolf Walden

Sotaministeri ja teollisuusmies

– Onko Saksa miehittämässä Suomea?

Eletään syyskuun 21. päivää vuonna 1940, välirauhan aikaa. Vaasan läänin maaherra soittaa Helsinkiin. Rykmentti vihreäpukuisia saksalaisia sotilaita on noussut maihin täysissä varusteissa. He naulaavat hakaristiviittoja kaupungin katujen varsille.

Yksitoista päivää myöhemmin puolustusministeri Rudolf Walden tilaa puolellatoista miljoonalla markalla aseita Saksasta. Kenraali Paavo Talvela on käynyt ostosmatkalla. Aseiden myynnin ehtona oli juuri tuo Vaasan "maihinnousu" - ja Petsamon nikkeli.

Suomi on sitonut kätensä.

Vaasan läänin maaherran Jalo Lahdensuon soitto sisäministeri Ernst von Bornille aiheuttaa hämmennystä Helsingissä, kukaan ei tunnu tietävän saksalaisista mitään. Ei sisäministeri eivätkä useimmat muutkaan hallituksen jäsenistä.

Asia selviää, von Bornin puoluetoveri, ulkoministeri Rolf Witting (RKP) tietää. Myös puolustusministeri Walden ja pääministeri Risto Ryti tietävät.

Saksalaisilla on lupa maihinnousuun, Vaasan poliisin ei tarvitse puuttua asiaan. Saksalaiset ostavat Vaasan kaupat tyhjiksi ja lähtevät marssille kohti pohjoista. He ovat matkalla miehittämänsä Norjan Kirkkoniemeen.

Merkillinen tapahtumaketju sai alkunsa kuukautta aikaisemmin, sunnuntaina elokuun 18. päivänä vuonna 1940.

Malmin lentoasemalla seisoo arvovaltainen porukka. Ylipäällikkö Gustaf Mannerheimin seurassa ovat ulkoministeri Rolf Witting ja puolustusministeri Rudolf Walden.

Mannerheim lukee kuriirin Tukholmasta tuomaa kirjettä. Se on tarkoitettu vain Mannerheimille, Wittingille ja Waldenille. Muut, muun muassa yleisesikunnan päällikkö Erik Heinrichs, ovat saaneet "lähteä kävelylle".

Kirjeessä pyydetään Mannerheimiä vielä samana päivänä ottamaan vastaan erään everstiluutnantti Joseph Veltjensin, jolla on mukanaan valtakunnanmarsalkka Hermann Göringin tiedonanto.

Mannerheim tapaa Veltjensin illalla Kaivopuiston asunnossaan. Göring haluaa luvan siirtää Saksan joukkoja Suomen kautta Kirkkoniemeen. Sen jälkeen voitaisiin ruveta asekauppoihin. Aseiden myyjä olisi J. Veltjens Waffen und Munition A/G.

Veltjens on Göringin vanhoja lentäjäaseveljiä, valtakunnanmarsalkka on antanut Veltjensin firmalle oikeuden myydä saksalaisia aseita ulkomaille. Veltjens on jo pitkään painostanut valtakunnanmarsalkkaa saadakseen myydä aseita myös Suomeen.

– Nein, Veltjens, nein, nein, nein! Göringillä oli tapana huudahtaa, kun Veltjens ilmaantui valtakunnanmarsalkan toimistoon taivuttelemaan kolmatta valtakuntaa viemään aseita Suomeen.

Nyt Saksa tarvitsi Suomea. Todellinen syy Veltjensin vierailuun on Petsamon nikkeli. Saksa oli siitä täysin riippuvainen.

Mannerheim soittaa Rytille, joka myöntyy kauttakuljetukseen. Mannerheim selostaa asian tuoreeltaan Waldenille.

Seuraavana aamuna Veltjens ja Göring saavat haluamansa vastauksen. Pari päivää myöhemmin kenraalimajuri Paavo Talvela on päivällisellä marsalkan luona. Tilannetta pohditaan.

– Tämä viikko oli Suomen kohtalon viikko, Talvela kirjoittaa päiväkirjaansa. – Silloin kääntyi tiemme kulkuun Saksan rinnalle. Tuo maa oli kuitenkin ainoa voimatekijä, joka saattoi pelastaa meidät idän uhalta.

Talvelan hienoinen varaus selittyy sillä, etteivät Mannerheim ja Walden olleet kolmannen valtakunnan ihailijoita.

Joulukuun 10. päivään mennessä Talvelan ostamat aseet ovat Suomessa. Aina tarkka Walden on tyytyväinen sekä aseiden laatuun että toimitusten täsmällisyyteen.

Saksalaisten kauttakulku ei Suomessa ollut mitenkään merkittävää, kesään 1941 mennessä 14 000 miestä. Ruotsin kautta Saksa kuljetti yksinomaan vuonna 1940 yhteensä 262 000 miestä.

Karl Rudolf Walden syntyi 1. päivänä joulukuuta vuonna 1878 Helsingissä. Hänen vanhempansa olivat laamanni Walfrid Emanuel Waldén ja Mathilda Kristina o.s. Sommelius.

Jyväskylän lyseossa Rudolf oli jukuripäinen oppilas. Hän sai jokakesäiset ehdot jopa suomen- ja ruotsinkielessä, siitä huolimatta, että koti oli kaksikielinen.

Vanhemmat passittivat Rudolfin Haminaan, Kadettikoulun valmistavaan kouluun. Rudolf muuttui koulussa ahkeraksi, hän oli lahjakas matematiikassa ja sotatieteissä. Hänestä tuli luokkansa priimus.

Walden valmistui kadettikoulusta vuoden 1900 keväällä. Kirjoihin merkittiin, että Walden oli luotettava ja vakava, sulkeutunut ja vaikeasti lähestyttävä. Hän ei jäänyt Venäjän armeijaan, vaan ilmoittautui Suomen kaartiin.

Vuonna 1902 Walden johti kaartin neljännen komppanian näytösharjoitusta, jota seuraamassa oli Suomen kenraalikuvernööri Nikolai I. Bobrikov. Bobrikov kiitti komppaniaa erinomaisesta suorituksesta ja aliluutnanttia hyvästä venäjänkielen taidosta. Pian tämän jälkeen kenraalikuvernööri määräsi Waldenin Hänen majesteettinsa ensimmäiseen komppaniaan.

Aliluutnantti Walden sai määräyksen lähteä Kuopioon pitämään asevelvollisuuskutsuntoja. Suomalaisten mielestä ne olivat laittomat. Niinpä Walden kieltäytyi. Aliluutnantti Walden erotettiin sotaylioikeuden päätöksellä armeijasta. Määräyksen syytteen nostamisesta antoi Venäjän keisari ja Suomen suurruhtinas Nikolai II.

Työtarjouksia sateli isänmaalliselle ex-aliluutnantille. Walden osti kirjakaupasta kirjanpidon oppikirjan, hyppäsi Pietarin junaan ja matkusti Sisä-Venäjälle suomalaisten omistaman paperitehtaan kirjanpitäjäksi.

Vajaan vuoden kuluttua tehdas teki konkurssin. Siihen Waldenilla ei ollut osaa eikä arpaa.

Walden sai työpaikan suomalaisten omistamassa kirjapainossa ja paperiagentuurissa Pietarissa. Slovo -nimisen yhtiön asiat olivat retuperällä. Uusi konttoripäällikkö pani asiat sujumaan ja kahden vuoden kuluttua Walden nimitettiin yhtiön toimitusjohtajaksi.

Vuonna 1906 Walden meni naimisiin jämsäläisen talontyttären Anni Hellin Konkolan kanssa. Heille syntyi kuusi lasta, Juuso vuonna 1907, Anna 1908, Emanuel 1909, Rudolf 1911, Liisa 1914 ja Lauri 1919.

Simpeleen paperitehtaassa havaittiin Waldenin uutteruus ja lahjakkuus. Vuonna 1911 Waldenille tarjottiin Simpeleen tehtaan paperin edustus Venäjällä, sekä tehtaan osakkuutta. Walden sai pankista lainaa ja suostui. Hänestä tuli itsenäinen yrittäjä. Kolmen vuoden kuluttua alle 40-vuotias Walden istui Simpeleen johtokunnassa.

Waldenin päämiehiksi tulivat myös Myllykoski ja Jämsänkoski.

Suomi julistautui itsenäiseksi joulukuussa 1917. Vapaussota muuttui tammikuun lopulla kansalaissodaksi.

Helmikuun alussa Mannerheimin eteen Seinäjoella ilmaantui outo liikemies, 39-vuotias kadettikoulun käynyt, sujuvasti venäjää puhuva luutnantti. Mannerheim määräsi luutnantti Waldenin päämajan esikuntaan komentajan apulaiseksi. Parin viikon kuluttua Walden oli majuri.

Walden rakensi tyhjästä Mannerheimille kenttäarmeijan ja vastasi siitä, että armeijalla oli kaikki, mitä tarvittiin.

– Kun sota on loppu niin katoamme taas näyttämöltä, Walden kirjoitti Annille Tampereen taistelujen aikana. – Minusta ei ole yleisten töitten mieheksi.

Mannerheim ylensi Waldenin everstiluutnantiksi. Sisällissota loppui.

Kenraali Mannerheim ja everstiluutnantti Walden jättivät eroanomuksensa. Muutamaa viikkoa myöhemmin uusi ylipäällikkö, kenraalimajuri Karl Wilkman ylensi Waldenin everstiksi.

Eversti Waldenin aloitteesta perustettiin Suomen Paperitehtaitten Yhdistys vuoden 1918 kesällä. Walden kutsuttiin yhdistyksen hallituksen puheenjohtajaksi. Hän oli paperiteollisuuden ykkösmies Suomessa, mutta hänen oli kuitenkin turha luulla, että olisi päässyt eroon "yleisistä töistä".

Vastahakoinen Walden nimitettiin marraskuussa sotaministeriksi.

– Isänmaan tähden, eduskunnan puhemies Lauri Ingman oli vedonnut.

Mannerheim nimitettiin valtionhoitajaksi. Walden sai muutamassa kuukaudessa aikaiseksi asevelvollisuuslain, asetuksen suojeluskunnista sekä esitykset kadettikoulun ja sotakorkeakoulun perustamiseksi. Eduskunta hyväksyi kaiken.

Sotaministeriä työllistivät myös hankalat Itä-Karjalan asiat sekä asehankinnat.

Tampereen valtauksen vuosijuhlan yhteydessä Mannerheim ylensi Waldenin kenraalimajuriksi. Karriääri oli ollut nopea, yhdessätoista kuukaudessa luutnantista kenraaliksi.

Vuonna 1919 Juho Ståhlberg valittiin tasavallan presidentiksi, Walden pääsi siviiliin. Hän oli varakas mies, omisti jo lähes kolmanneksen Simpeleen yhtiön osakkeista ja yli kolmanneksen Myllykosken osakkeista, oli molempien yhtiöiden hallituksen puheenjohtaja.

Walden suostutteli molempien yhtiöiden hallitukset Jämsänkosken sellutehtaan ostoon. Walden rupesi joulun alla vuonna 1919 kaavailemaan kolmen yhtiön sulauttamista, Yhtyneiden Paperitehtaiden perustamista.

Mutta taas yleiset työt sotkivat Waldenin kaavailuja. Piti tehdä rauha Neuvosto-Venäjän kanssa. Kesäkuun 9. päivänä vuonna 1920 Walden oli matkalla Tarton rauhanneuvotteluihin. Yhtyneet sai odottaa Waldenin panosta.

Walden oli kuitenkin valmistellut fuusion niin huolellisesti, että kesäkuun 23. päivänä voitiin pitää Helsingissä kolme yhtiökokousta. Myllykoski Träsliperi Aktiebolaget, Aktiebolaget Simpele ja Osakeyhtiö Jämsänkoski päättivät yksimielisesti perustaa Yhtyneet Paperitehtaat Osakeyhtiön. Walden istui toimettomana Tartossa jahnaamassa rauhanasioita venäläisten kanssa.

Vihdoin, lokakuun 14. päivänä, rauhansopimus allekirjoitettiin Tarton ylioppilaskuntien talossa. Walden pääsi tarttumaan Yhtyneet Paperitehtaat Oy:n hallituksen puheenjohtajan tehtäviin. Alkoi suursiivous ja Yhtyneet pääsi muutaman vuoden pahan kuopan jälkeen vauhtiin. Vuonna 1924 olot vakiintuivat Euroopassa, Yhtyneet möi puolta enemmän paperia. Walden hoiti asioita rautaisella otteella.

Walden suuttui Jämsänkosken taksoituslautakunnalle, jolle tuli "pilkkuvirhe" yhtiön verotuksessa. Myös Myllykoskella ja Simpeleellä tehtaiden tulo pyöristyi, Waldenin mielestä, kaksinkertaiseksi. Walden perusti "itselleen" pari uutta kuntaa ja seurakuntaa. Simpeleen kunta erotettiin Parikkalasta ja Jämsänkoski Jämsästä. Walden kustansi uusiin kuntaan papit ja hautausmaat. Verotus keveni.

Iski pulavuosi 1930. Yhtyneet vähensi henkilökunnan puoleen ja laski jäljelle jääneiden palkkoja. Puusta maksettiin metsänomistajille vähemmän kuin vuosi sitten. Säästölinja oli ankara.

Walden osasi hyötyä lamasta. Valkeakoskelle hankittiin uudet höyrykattilat ja sellukoneita uusittiin. Myllykoskelle ja Valkeakoskelle tilattiin uudet paperikoneet. Luottoa oli Amerikoita myöten ja työ oli halpaa.

Pulavuosi 1931 oli Yhtyneiden tuottoisin vuosi.

Oli jälleen yleisten töiden vuoro. Puolustusneuvosto uusittiin vuonna 1931 ja sen johtoon valittiin ratsuväenkenraali Gustaf Mannerheim, joka halusi neuvostoon Waldenin.

– Suomella on ulkoparlamentaarinen hallitus siltä varalta, että maa ajautuu kriisiin, diplomaatit sähköttivät Helsingistä maailmalle.

– Hallituksen voimakaksikko on Mannerheim - Walden.

Mannerheimin nimittäminen puolustusneuvoston puheenjohtajaksi piti sisällään kaksi asiaa, yhden julkisen ja yhden salaiseksi leimatun. Julkista tietoa oli, että Mannerheim toimisi ylipäällikkönä sodan sattuessa tai syttyessä. Salaista, että sotaväen päällikön tuli noudattaa Mannerheimin ohjeita mitä tuli "sodan aikaa" koskeviin suunnitelmiin ja valmisteluihin.

Armeija oli rempallaan ja kenraalit kiistelivät keskenään tyhjänpäiväisistä asioista. Mannerheim ja Walden keskittyivät asehankintaohjelmiin ja poliitikkojen ylipuhumiseen. Laihoin tuloksin.

Mutta kohta syttyvän talvisodan kuviot olivat jo muotoutuneet. Mannerheim, Walden ja puolustusneuvoston sihteeri, eversti Aksel Airo tekivät yhdessä töitä.

Saksa hyökkäsi Puolaan syyskuun 1. päivänä vuonna 1939. Paperin vientihinnat nousivat ja Walden ryhtyi hankkimaan varmuusvarastoja tehtailleen. Valkeakosken tehtaan yhteyteen perustettiin ammussorvaamo, joka valmisti viisisataa kranaattia päivässä.

Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen 30. päivänä marraskuuta. Kuuden päivän kuluttua kenraalimajuri Rudolf Walden joutui jälleen yleisiin töihin, hänet nimitettiin hallituksen ja ylipäällikön yhdysmieheksi.

Töitä riitti. Walden järjesti Suomelle lentokoneita ja kiväärejä, tiukkasi raportteja sotatarviketeollisuudelta. Mannerheimilta puuttui tykkejä, panssarintorjunta-aseita, konekivääreitä, kenttäkeittiöitä, kuorma-autoja, telttoja, jopa bensiiniä, lumipukuja, jalkineita ja selkäreppuja.

Siinä sivussa piti hoitaa Yhtyneiden asioita.

Vuosi vaihtui. Helmikuun 25. päivänä Mannerheim ja Walden ovat puhelimessa, puolen tunnin kuluttua alkaisi hallituksen istunto.

– Hallituksen on tehtävä kaikkensa, jotta tämä sota saadaan loppumaan pian, Mannerheim sanoo. – Kolme viikkoa me vielä pystymme pitämään vihollisen Viipurin - Käkisalmen linjan takana, mutta sen jälkeen meidän linjamme murtuvat.

Hallitus päätti lähettää ulkoministeri Väinö Tannerin Tukholmaan selvittämään asiaa eteenpäin, tiedossa olevat ehdot tuntuivat liian kovilta.

Hallituksen kokous päättyi kuuden jälkeen illalla. Walden soitti Mikkeliin ja ryhtyi saattamaan loppuun tekemättömiä sotatöitään. Sen jälkeen hän meni kotiin ja teki tavanmukaisen yöllisen soittokierroksen Yhtyneiden tehtaiden isännöitsijöille.

Tammikuun 23. päivänä vuonna 1940 Suomessa tehtiin tammikuun kihlaus, Suomen Ammattiyhdistysten Keskusliitto ja Suomen Työnantajain Keskusliitto päättivät, mikäli mahdollista, sopia asioista.

Walden, joka tiukasti oli vastustanut kaikkea, joka haiskahtikaan työsopimuksilta, oli uuden sopimuksen kätilöitä. – Vapaussodassa löysin isänmaan, nyt olen löytänyt Suomen kansan, Walden sanoi.

"RIIKA 7.3.1940 - Suomen rauhanvaltuuskunta on matkalla Moskovaan."

Valtuuskunnan piti matkustaa Tukholmasta Venäjälle salaa, mutta Riian lentokentällä eräs lehtimies oli tunnistanut ministeri Juho Paasikiven profiilin ruotsalaisen Junkers -koneen ikkunasta. Maailma sai tietää.

Mukana matkalla oli kenraalimajuri Rudolf Walden. Seuraavana päivänä valtuuskunta istui neuvottelupöydässä.

– Hyväksyttekö ehdot? ulkoasiain kansankomissaari Vjatšeslav M. Molotov kysyi.

– Me tunnemme ehdot, pääministeri Risto Ryti vastasi.

Molotov ei antanut tuumaakaan periksi. Helsingistä tuli sähkeitä, tilanne kävi yhä kriittisemmäksi. Kenraali Lennart Oeschin Rannikkoryhmä yritti pitää Viipurinlahtea, kenraaliluutnantti Harald Öhquistin toinen armeijakunta piti puoliaan Länsi-Kannaksella Talissa ja kenraalimajuri Paavo Talvelan kolmas armeijakunta taisteli hurjasti Itä-Kannaksen Vuosalmella.

– Kaikki on hiuskarvan varassa, Talvela ilmoitti päämajalle.

Neuvostoliitto kypsytti Suomea, kahteen päivään ei suostuttu neuvottelemaan.

Maanantaina 12. päivänä maaliskuuta suomalaiset joutuivat antamaan periksi. Ainoan myönnytyksen puhui Walden, lisää aikaa suomalaisten vetäytymiseen uuden rajan taakse. Sopimus allekirjoitettiin tiistaina kello kaksi aamulla.

Kello 03.45 kenraalimajuri Aksel Airo välitti tiedon eteenpäin Mikkelistä rintamille: vihollisuudet lopetettaneen samana päivänä kello 11.00. Samana aamuna Viipurin puolustajat kuulivat rauhanehdot venäjänkielisestä radiolähetyksestä.

– Keneltä he ovat saaneet valtuutensa allekirjoittaa sellaisen paperin? kenraali Harald Öhquist kirjoitti päiväkirjaansa.

Tykit vaikenivat, rauhanvaltuuskunta lähti kohti Riikaa, Tukholmaa, Turkua ja Helsinkiä. Lentokoneessa Paasikivi haukkui Suomen sotaa edeltävät poliitikot ja hallitukset, jotka olivat päästäneet asiat siihen malliin, ettei talvisotaa voitu välttää.

– Toiset miehet saavat nyt selvittää sotkun.

Turku oli suruliputettu.

Walden komennettiin Rytin jälleenrakennushallituksen puolustusministeriksi, Mannerheim ilmoitti eroavansa, jollei Waldenia valita.

Syntyi kohtalokas kauttakulkusopimus.

Ryti valittiin presidentiksi edesmenneen Kyösti Kallion tilalle. Pankinjohtaja Jukka Rangell muodosti uuden hallituksen. Vastahakoinen Walden joutui jatkamaan puolustusministerinä "isänmaan tähden". Hänet ylennettiin kenraaliluutnantiksi.

Kesäkuun 2. päivänä vuonna 1941 saksalainen valtuuskunta matkusti Helsinkiin kysymään liittyisikö Suomi Saksan rinnalla sotaan. Suomen puolesta neuvotteluihin osallistuivat Risto Ryti, Gustaf Mannerheim, Rudolf Walden, Rolf Witting ja Erik Heinrichs.

Suomi kieltäytyi, mutta Mannerheim ilmoitti saksalaisten lähdettyä, että Venäjä todennäköisesti hyökkäisi Suomeen jos Saksa hyökkää Venäjälle. Ruvettiin valmistelemaan liikekannallepanoa.

22. päivänä kesäkuuta Saksa hyökkäsi itään. Neuvostoliitto pommitti Suomea ja kenraali Heinrichsin Karjalan armeija hyökkäsi Laatokan Karjalaan heinäkuun 10. päivänä.

Elokuussa saksalaiset ehdottivat, että Suomi hyökkäisi Pietariin. Walden ja Mannerheim neuvottelivat asiasta aamukahvilla Mikkelissä.

– Olen ottanut ylipäällikkyyden vastaan sillä ehdolla, että Suomen armeija ei hyökkää Pietariin, Mannerheim sanoi. – Saksalaisten esitykseen meidän on vastattava päättäväisesti: ei. Epäilenpä, onko maan etujen mukaista edes ylittää Syväri. Oletko samaa mieltä kanssani?

– Olen, täydellisesti, Walden vastasi.

Miehet olivat yhtä mieltä siitä, ettei Venäjä koskaan unohtaisi tai antaisi anteeksi hyökkäystä Pietariin. Mannerheim oli kieltänyt ilmavoimien koneita vahingossakaan lentämästä kaupungin ilmatilaan.

Pietariin ei lähdetty, mutta kenraali Paavo Talvela tunkeutui väkisin Syvärin vastarannalle.

Syyskuussa vuonna 1941 Syvärin etumaastossa liikkui arvovaltainen porukka. Mannerheim, Walden, Airo, armeijakunnan komentajaa, divisioonan komentajaa ja monta muuta sotaherraa. Venäläinen piiskatykki keksi oivallisen maalin. Herrat joutuivat lyömään maihin, yksi pataljoonan komentaja haavoittui. Nimityskierros tasavallan korkeimmassa sotajohdossa oli lähellä.

Lokakuun 12. päivänä Walden sai tiedon, että hänen poikansa Rudi Walden oli saanut surmansa matkalla rintamalta lomalle. Hän oli jäänyt kuorma-auton pyörän alle.

Talvella vuonna 1943 Suomen ylimmässä johdossa tiedettiin, että Saksa häviää sodan. Walden oli huolissaan myös tehtaidensa vesivoiman saannista, Karjalan turpiinit jäisivät mahdollisesti rajan taakse. Walden päätti ostaa Kemijoen.

Yhtyneet lähetti nuoren insinöörin, Erkki Aallon, Lappiin rahakapsäkin kanssa. Oli ostettava kaikki vesivoima Rovaniemen ja Kemin väliltä. Mukana oli metsäneuvos Jarl Julius Sundqvist, Lapin keisari Sunkku, Kemi Oy:n metsäosaston johtaja.

Isäntien ja emäntien kasvoja kuumotti, kun he näkivät setelitukot. Siinä sivussa Aallolle myytiin olemattomiakin koskiosuuksia, kun rekisteröintipapereita ei ehditty tarkistaa. Mutta homma hoitui.

Suomi pyrki rauhaan. Ensimmäisenä joutui lähtemään Rangellin sotahallitus. Maaliskuussa vuonna 1943 tilalle tuli Edwin Linkomiehen hallitus, puolustusministerinä jatkoi Walden.

Helmikuun 6. päivänä vuonna 1944 Helsinkiä pommitettiin rajusti. Seuraavana aamuna Walden vei Mannerheimin viestin hallitukselle. Rauhan mahdollisuuksia oli ryhdyttävä tunnustelemaan.

Eihän siitä mitään tullut, Neuvostoliiton ehdot olivat liian kovat. Rajat olisi palautettava vuoden 1940 mukaisiksi, saksalaiset joukot internoitava.

Kesäkuussa puna-armeija aloitti suurhyökkäyksen Kannaksella.

– Paljonko suomalaisia on menetetty? Waldenilta kysyttiin viiden hyökkäyspäivän jälkeen hallituksessa.

– Kolmetuhatta kaatunutta, Walden vastasi.

Kesäkuun 15. päivänä Mannerheim soitti Waldenille.

– Luutnantti Lauri Walden on kadonnut kello 14 ankarassa tykistökeskityksessä Siiranmäellä.

Kenraalimajuri Armas-Eino Martolan mukaan Walden oli todennäköisesti kaatunut.

Walden vei tiedon kotiin Annille. Hän soitti Juusolle ja Emanuelille. Seuraava hallituksen kokous oli kello 19. Siinä keskusteltiin uudesta rauhanhallituksesta. Mistä löytää pääministeri, joka pystyy esiintymään uskottavasti rauhan miehenä?

Paikalle haluttiin Waldenia, väsynyttä, loppuun ajettua, sairasta, kaksi poikaansa menettänyttä 65-vuotiasta kenraalia. Walden kieltäytyi.

Elokuun 4. päivänä Ryti erosi ja Mannerheim astui tilalle. Pääministeriksi tuli Antti Hackzell, puolustusministerinä jatkoi Walden. Elokuun 25. päivänä hallitus lähetti Moskovaan viestin: Haluamme neuvotella sodan lopettamisesta.

Aseet vaikenivat Suomen puolella 4. päivänä syyskuuta, Neuvostoliiton puolella vuorokautta myöhemmin. Moskovaan lähetettiin 6. päivänä rauhanvaltuuskunta. Siihen kuului Hackzellin ja Waldenin lisäksi kenraalit Heinrichs ja Oscar Enckell. Se oli Waldenin kolmas rauhanmatka.

Venäläiset käyttivät tuttua taktiikkaa, suomalaiset saivat Moskovassa odottaa viikon ensimmäistä neuvottelua. Hackzell ei kestänyt, hän sai halvauksen. Tilalle määrättiin ulkoministeri Carl Enckell, mutta toistaiseksi suomalaisvaltuuskuntaa johtaisi Walden. Molotov ei suostunut siirtämään kerran päätettyä neuvottelua.

Molotov oli tiukkana, mistään ei anneta periksi. Hän kiinnitti kiukkuisena huomiota siihen, etteivät saksalaiset joukot vielä olleet poistuneet Suomesta.

– Saksalaiset eivät riisu itse itseään aseista, Molotov sanoi puolenyön maissa. – Täytyy siis ruveta toimenpiteisiin.

– Tänä iltana emme ainakaan voi sitä tehdä, Walden vastasi sujuvalla venäjänkielellä.

Rauhanehdot olivat kovat: Karjala, osia Pohjois-Suomesta ja Petsamo olisi luovutettava. Porkkala olisi vuokrattava ja sotakorvauksia olisi maksettava 300 miljoonaa dollaria.

Seuraavana iltana Molotov hoputti suomalaisia hyväksymään ehdot. Walden pyysi sydänyöllä muutaman tunnin taukoa, jotta valtuuskunta voisi olla yhteydessä hallitukseen.

– Vuonna 1940, kun te, herra Walden olitte nuorempi, asian käsittely tapahtui nopeammin, Molotov sanoi.

– Valitan, että olen tämän ajan jälkeen tullut vanhukseksi, Walden vastasi.

Rauhansopimus piti allekirjoittaa 19. päivänä syyskuuta kello 12. Valtuuskunnalla ei ollut tietoa eduskunnan myönteisestä päätöksestä. Molotov halusi paperiin kaikkien neljän allekirjoitukset ja heti. Niinpä Carl Enckell, Walden, Heinrichs ja Oscar Enckell piirsivät nimensä paperiin, omalla vastuullaan ja tässä järjestyksessä.

Suomalaiset olisivat halunneet lähteä kotiin, mutta tyytyväinen Molotov kutsui entiset vihollisensa teelle ja paukuille viereiseen huoneeseen.

Marsalkka Kliment J. Vorošilov kertasi tsaarinajan muistojaan Kannakselta, Molotov moitti Hitleriä.

– Hän teki sen virheen, että luuli voittavansa koko maailman. Mikään maa ei ole niin vahva, että se siihen pystyisi.

Suomalaiset lähtivät kotiin, isännät jäivät istumaan.

Suomen pääministeriksi nimitettiin Urho Castrén, puolustusministerinä jatkoi Walden.

Waldenilla riitti vielä työsarkaa: armeijan vetäminen uuden rajan taakse, joukkojen kotiuttaminen, Lapin sota, sotakorvaukset, suojeluskuntien lakkauttamiset.

Castrénin hallitus kaatui 17. päivänä marraskuuta. Tilalle tuli Juho Paasikiven hallitus, jonka puolustusministerinä oli Walden. Marraskuun 27. päivänä Walden palasi hallituksen raskaan iltakoulun jälkeen kotiinsa. Yöllä hän sai aivohalvauksen, yleiset työt olivat vaatineet veronsa.

Joulukuun 2. päivänä Mannerheim nimitti Waldenin Mannerheim-ristin ritariksi, kahta päivää ennen eversti Adolf Ehrnroothia.

Puhekykynsä menettänyt jalkaväenkenraali Walden muutti perheineen suvun kartanoon Sysmän Rapalaan. Hän kuoli lokakuun 26. päivänä vuonna 1946 ja hänet on haudattu Helsinkiin Hietaniemen hautausmaalle. Anni Walden kuoli vuonna 1962.

Te halveksitte meitä

Vuoden 1944 syksyllä Walden kutsuu luokseen professori Nisse Osaran, nuoren, lahjakkaan metsätalousmiehen, johon Walden oli tutustunut Linkomiehen hallituksessa.

Walden näyttää erittäin väsyneeltä. Kenraalin kasvot ovat harmaat ja iho vaikuttaa pergamentilta. Mutta katse on rävähtämätön.

– Teille nuoremmille tulee nyt raskas tehtävä, kun rakennatte uudestaan tämän maan ja sen ohella luotte luottamukselliset suhteet Neuvostoliittoon, Walden sanoo. – Vakuutuin Moskovassa siitä, että venäläiset eivät halua puuttua Suomen itsenäisyyteen, jos me täällä hoidamme asiat kunnolla.

– Mutta venäläiset tuntevat meitä kohtaan syviä ennakkoluuloja, Walden jatkaa. – Pahin kokemus oli, kun istuin lounaspöydällä vanhan kasakkamarsalkan Semjon M. Budjonnyin vieressä.

– Kyllä me venäläiset ymmärrämme, että te suomalaiset kaiken koetun jälkeen vihaatte meitä, Budjonnyi sanoi. – Mutta on yksi asia, jota meidän on vaikea ymmärtää ja hyväksyä: Te myös halveksitte meitä.

Se oli Waldenin testamentti tuleville sukupolville.